Yksityisyyssuojan

Yksityisyyssuojan käsite tarkoittaa yksilön oikeutta kontrolloida henkilötietojensa käyttöä sekä suojata yksityiselämää ja henkilökohtaista tietosuojaa. Se kattaa sekä julkisen että yksityisen sektorin toiminnan, mukaan lukien henkilötietojen keräämisen, tallentamisen, käsittelyn, jakamisen ja valvonnan. Yksityisyyssuoja ulottuu sekä arkaluonteisiin että normaaleihin henkilötietoihin, ja sen tarkoituksena on estää liiallinen tai väärä tempoinen tiedon käsittely sekä ylläpitää yksilön luottamusta digitaalisissa palveluissa.

EU:n lainsäädännössä yksityisyyssuojaa säätelee yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) sekä kansallinen lainsäädäntö kuten Suomen henkilötietolaki ja siihen liittyvät muut säädökset. GDPR antaa rekisteröityneille oikeuksia ja asettaa velvoitteita käsittelijöille. Kansallinen lainsäädäntö täydentää ja soveltaa näitä periaatteita käytännön tasolla. Suomessa valvontavastuu kuuluu tietosuojavaltuutetun toimistolle, joka antaa ohjeita, seuraa noudattamista ja ratkaisee käsittelyä koskevia viranomaistapauksia.

Keskeiset periaatteet käsittelyssä ovat tietojen minimointi, tarkoituksenmukaisuus ja rajoittaminen, läpinäkyvyys, säilytyksen rajoittaminen sekä tietoturva. Tietosuoja perustuu oikeudellisiin perusteisiin, kuten suostumukseen, sopimukseen, lakisääteiseen velvoitteeseen, oikeutettuun etuun tai yleisiin etuihin liittyviin perusteisiin. Rekisteröidyillä on oikeus saada pääsy omiin tietoihinsa, oikaista, poistaa, rajoittaa käsittelyä, vastustaa sekä siirtää tiedot toiseen palveluun. Automaattista päätöksentekoa ja profilointia säädellään erityisesti, ja näissä on tarve tarjota ihmisille mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin.

Käytännössä yksityisyyssuojan haasteita aiheuttavat digitalisaatio, tekoäly, biometrinen data, pilvipalvelut ja kansainväliset tiedonsiirrot sekä oikeudellisten keinojen riittävyys näihin ilmiöihin. Kansainvälisissä siirroissa edellytetään asianmukaisia suojatoimia tai vastuullisia sopimuksia, kuten standardisopimusehtoja.