Väritekniikoissa

Väritekniikoissa viittaa taiteessa käytettyjen väriaineiden, pigmenttien ja niiden sovellus- sekä sekoitusmenetelmien kokonaisuuteen. Eri tekniikat vaikuttavat peittävyyteen, läpikuultavuuteen ja valonheijastukseen sekä lopullisen väriefektin kestävyyteen.

Väriteorian keskeisiä käsitteitä ovat väri, arvo ja kylläisyys. Värit jaetaan usein lämpimiin ja kylmiin, primaariväreihin sekä sekundaariväreihin. Digitaalisessa kontekstissa käytetään usein RGB-mallia ja painatuksessa CMYK-tilaa; perinteisesti värejä hallitaan subtraktiivisesti pigmenttien kautta. Väriä sekoitetaan käyttämällä läheisiä ja vastavärejä, ja lopullinen vaikutelma muodostuu kontrasteista sekä lämpimän–kylmän sekä kirkkauden erojen kautta.

Perinteisiä väritekniikoita ovat muun muassa tempera, öljymaalaus, akryyli, vesiväri sekä gouache. Tempera sitoo pigmenttejä munan kaltainen sideaine; öljymaalaus perustuu kuivuvan öljyn sidokseen ja mahdollistaa läpikuultavat kerrokset. Akryyli on vesipohjainen ja nopeasti kuivuva; vesiväri on läpikuultavaa ja hallittavissa, gouache taas vesiliukoinen, mutta peittävämpi. Fresco ja encaustic muodostavat lisäksi historiallisia seinämaalaus- ja vaha-tekniikoita.

Tekniikoita käytetään kerrostamalla, glaseeraamalla ja käyttämällä erilaisia tekstuuritekniikoita. Glaseeraus lisää syvyyttä läpikuultavien kerrosten kautta; kuivaharja korostaa tekstuuria; märkä päälle märkä -tekniikalla tapahtuu värien sulautumista.

Nykytaiteessa väritekniikoita sovelletaan myös digitaalisessa taiteessa ja tulosteissa. Värien hallinta perustuu näytön RGB-tilaan sekä tulosteissa CMYK-tilaan, ja tarkka kalibrointi ja värihallinta ovat keskeisiä.

Turvallisuusnäkökohdat: jotkin pigmentit, kuten lyijy- ja kadmiumvärit sekä liuottimet, voivat olla haitallisia. Siksi käytännössä noudatetaan asianmukaisia suojatoimia sekä säilytystapoja.