Tavaramerkkilisenssit

Tavaramerkkilisenssit ovat oikeudellisia järjestelyjä, joissa tavaramerkin omistaja (lisenssinantaja) antaa kolmannelle osapuolelle oikeuden käyttää rekisteröityä tavaramerkkiä tietyissä yhteyksissä. Lisenssi perustuu sopimukseen, jossa määritellään käyttöalue, tuoteluokat (Nice- luokitukset), maantieteellinen alue sekä kesto ja maksuehdot. Tavoitteena on sekä lisätulon tuottaminen että markkinan laajentaminen lisenssinsaajan kautta, samalla kun brändin laadunvalvonta säilyy.

Tavaramerkkilisenssityyppejä ovat yleisimmin ei-eksklusiivinen lisenssi sekä eksklusiivinen lisenssi; harvemmin käytössä on täysin yksinoikeudellinen lisenssi. Sublicensing-oikeudet voivat kuulua lisenssinantajalle tai lisenssinsaajalle riippuen sopimuksesta. Sopimus voi rajoittaa sekä muiden lisenssien myöntämistä että lisenssinsaajan oikeuksia alilisensoida.

Tärkeimmät sopimusaiheet ovat: käyttöalue (mikä tavaramerkkiä ja mille tuotteille/palveluille), maa- tai alueellinen kattavuus, eksklusiivisuus, mahdolliset ali-lisensoinnin oikeudet, kesto ja irtisanominen sekä maksut (royalties tai kiinteät maksut). Lisäksi sovitaan raportoinnista, tilintarkastuksista, laadunvalvonnasta sekä laadun ylläpitämisestä: lisenssinantajan oikeutta valvoa ja hyväksyä markkinointimateriaaleja sekä varmistaa, ettei laatuvaatimus kimmitä brändin mainetta.

Lainsäädäntö ja käytännöt vaihtelevat maittain. Kansainvälisesti TRIPS-, sekä Madridin prosessit vaikuttavat lisensointiin. Suomessa tavaramerkkilainsäädäntö ja sopimusoikeus ohjaavat ehtoja sekä oikeudellisia keinoja brändin suojaamiseksi.