Sääntötaso

Sääntötaso tarkoittaa sääntöjen ja normien hierarkiassa paikkaa, johon tietty sääntö kuuluu ja miltä tasolta se on annettu. Termiä käytetään sekä oikeustieteessä että hallintotieteissä kuvaamaan sitä, miten sitovat säädökset, ohjeet ja suositukset ovat sijoitettu ja miten ne vaikuttavat toisiinsa. Sääntötason käsite auttaa ymmärtämään, millä tavalla normatiivinen järjestelmä toimii ja miten eri sääntökehikot nivoutuvat toisiinsa.

Tyypillinen suomalainen sääntötaso voidaan jäsentää seuraavasti: ylin taso on perustuslaki, joka määrittelee valtiollisen toimivallan perusperiaatteet sekä perusoikeudet. Seuraavana tulevat lait (eduskunnan säätämät yleiset säännöt). Lainsäädännön alapuolella ovat asetukset, joita valtioneuvosto tai ministeriöt antavat yksityiskohtaisemman sääntelyn toteuttamiseksi. Alimmalla ylemmällä tasolla ovat hallinnon määräykset ja ohjeet sekä mahdolliset suositukset, jotka voivat ohjata viranomaisten tai organisaatioiden toimintaa mutta eivät yleensä ole oikeudellisesti sitovia, ellei niihin ole erikseen viitattu säädännöllisesti.

Sääntötasoja tarkastellaan usein sen perusteella, onko sääntö sitova ja millaisia oikeusvaikutuksia sillä on. Organisaatioissa sääntötason ajattelu auttaa suunnittelemaan hallinnollista rakennetta, riskienhallintaa ja vastuidenjaon selkeyttämistä. Kansainvälisessä kontekstissa EU-lainsäädännön tasoerot sekä kansallinen siirtäminen toimintaan voivat luoda useita rinnakkaisia sääntötasoja.