Sytostaattiset

Sytostaattiset aineet ovat lääkeaineita, jotka estävät solujen kasvua ja jakautumista. Niitä käytetään pääasiassa syövän hoidossa, missä tavoitteena on hidastaa tai pysäyttää kasvaimen proliferaatio. Usein sytostaattiset aineet ovat sekä sytostaattisia että sytotoksisia riippuen annostuksesta ja kudoksesta: ne voivat riittää estämään solujen jakautumista tai tappaa niitä erityisesti nopeasti jakautuvissa kudoksissa.

Mekanismit ja luokittelu: Sytostaattiset aineet vaikuttavat solujen jakautumiseen useilla tavoilla. Antimetaboliitit, kuten metotreksaatti ja 5-fluorourasiili, estävät DNA- tai RNA-synteesiä. Mikrotubulus-estäjät, kuten vincristiini ja paklitakseli, häiritsevät solun jakautumisen etenemistä. Alkyloivat aineet, kuten syklofosfamidi, aiheuttavat DNA-vaurioita. Lisäksi hormonaaliset ja kohdennetut sytostaattiset hoidot voivat vähentää solujen proliferaatiota tietyissä kudoksissa.

Käyttö: Sytostaattisia käytetään sekä adjuvanttina leikkauksen jälkeen että neoadjuvantteina ennen leikkausta, palliatiivisesti oireiden lievittämiseksi sekä yhdistelmähoitona sädehoidon tai muiden hoitojen kanssa. Annokset ja hoitojaksot suunnitellaan yksilöllisesti potilaan yleiskunnon, iän ja kasvaimen tyypin mukaan, ja hoitoja saatetaan antaa sykleissä solujen palautumisen mahdollistamiseksi.

Sivuvaikutukset: Koska sytostaatit vaikuttavat nopeasti jakaviin soluihin, haitat kohdistuvat usein luuytimeen, suun limakalvoihin ja ruoansulatuskanavaan sekä ihoon. Yleisimmät haittavaikutukset ovat luuytimen toiminnan heikkeneminen, pahoinvointi, oksentelu, suun haavaumat, hiustenlähtö ja väsymys. Haittojen tyyppi ja vakavuus riippuvat lääkkeestä ja annoksesta.

Historia: Sytostaattien kehitys aloitettiin 1940-luvulla nitrogen mustard -tyyppisten yhdisteiden käytöstä, ja myöhemmin on syntynyt useita luokkia antimetaboliiteista mikrotubulus-estäjiin sekä hormonaalisiin ja kohdennettuihin hoitoihin. Nykyään sytostaatit ovat keskeinen osa monia syövän hoitostrategioita.