Sidosryhmäteoria

Sidosryhmäteoria on liiketoiminnan etiikan ja yritysjohtamisen teoria, jonka mukaan yritysten tulisi luoda arvoa useille sidosryhmilleen eikä ainoastaan omistajilleen. Teorian mukaan päätöksentekoa tulisi ohjata sidosryhmien laaja huomioiminen ja pitkän aikavälin arvoa rakentava tasapainottelu.

Käsite sai laajan muotonsa R. Edward Freemanin 1984 julkaisemassa teoksessa Strategic Management: A Stakeholder Approach. Sidosryhmiä voivat olla esimerkiksi omistajat, työntekijät, asiakkaat, toimittajat, rahoittajat, paikallisyhteisöt, viranomaiset sekä tulevat sukupolvet. Sidosryhmäteoria korostaa, että yrityksen menestys riippuu kyvystä tunnistaa ja hallita näiden erilaisten intressien välisiä yhteyksiä.

Eri lähestymistapoja on kolme: normatiivinen, joka väittää yrityksen moraalinen velvollisuus palvella kaikkia sidosryhmiä; deskriptiivinen, joka kuvaa, miten yritykset jo käytännössä ovat vuorovaikutuksessa sidosryhmiensä kanssa; sekä instrumentaalinen, jonka mukaan hyvä sidosryhmien hallinta voi parantaa taloudellista suorituskykyä ja riskeiltä suojautumista.

Sidosryhmäteoria nivoutuu usein yritysvastuuseen ja kestävään kehitykseen (CSR, ESG). Se on vaikuttanut hallintoperiaatteisiin, läpinäkyvyyteen ja sidosryhmien osallistamiseen sekä strategisen päätöksenteon laajentamiseen.

Kritiikit huomioivat, että sidosryhmien määrittely voi olla epäselvää, ristiriitojen ratkaiseminen on monimutkaista ja liiketoiminnan taloudellinen tehokkuus voi kärsiä, jos kaikkien sidosryhmien intressejä ei pysty tasapainottamaan. Silti teoria vaikuttaa moniin määritys- ja toimintatapoihin yritysjohtamisessa.