Savupiippu koostuu pääosin kanavasta, joka kuljettaa savukaasut ylöspäin, sekä usein lisäksi savuhormista, savupiipun hatusta ja kruunusta. Kanava voi olla tiilistä tai kivilohkareista muurattu, tai nykyisin yleisesti metallinen ja eristetty. Vanhemmissa rakenteissa käytettiin tiili- tai kivihormia, kun taas uudemmat kokonaisuudet voivat olla kaksikerroksisia, eristettyjä metallihormeja. Tulisijan ja piipun välinen poikkeuksellinen lämpötilavaihtelu pitää huomata: piipun sisäosan on oltava paloturvallinen ja riittävän kestävä rasituksille.
Masonry-savupiippu on perinteinen vaihtoehto, jossa savukanava on kivimuurausta ja usein vuorattu tulenkestävällä tiilellä. Valmisterakenteiset metallihormit tai kaksiriviset, eristetyt piiput ovat yleisiä modernissa asumisessa. Piipun korkeus ja poikkileikkaus vaikuttavat vetoa ja savun poistumista, kun taas piipun ulkoinen suojakate ja ilmanvaihto ovat tärkeä osa rakennuksen paloturvalluutta.
Säännöllinen nuohous ja tarkastus ovat olennaisia paloturvallisuuden kannalta. Savupiipun puhdistaminen poistattaa kerrostumia, kuten koksia ja creosotaa, jotka voivat lisätä tulipalovaaraa. Piipun kunto ja tiiviyden säilyminen on tarkistettava säännöllisesti; ilmavuotojen korjaus ja tarpeellinen korotus voivat olla tarpeen. Suositellaan käyttämään oikeaa tulisijaa vastaavaa piippua ja noudattamaan paikallisia rakennus- ja paloturvallisuusmääräyksiä.
Savupiipun asentamiseen ja kunnossapitoon liittyy rakennus- ja paloturvallisuusmääräyksiä, jotka koskevat muun muassa piipun korkeutta, etäisyyksiä palavaa materiaalia sekä tiiviyttä. Määräykset vaihtelevat maittain, mutta yleisesti ne edellyttävät asianmukaista eristystä, ilmanvaihtoa ja säännöllistä nuohousta.