Röntgensäteily

Röntgensäteily, eli X-säteily, on ionisoiva elektromagneettinen säteily. Sen aallonpituus on noin 0,01–10 nanometriä, ja energiat ovat riittäviä irrottamaan elektroneja atomeista. X-säteilyä esiintyy sekä luonnollisesti että keinotekoisesti, ja sillä on kyky tunkeutua kudosten ja materiaalien läpi. Säteilyä voidaan sekä tuottaa laborator- tai kliinisissä laitteissa että havaita luonnollisissa prosesseissa.

Tuotanto ja ominaisuudet: Yleisin tuotantopaikka on röntgenputki, jossa elektronit kiihdytetään suurella jännitteellä ja törmäävät volframitankoon. Elektronien hidastuminen aiheuttaa bremsstrahlung-säteilyä, ja sisäkuorista peräisin oleva karakteristinen säteily täydentää spektriä. Spektri on polykromaattinen, ja käytännössä siihen lisätään suodattimia sekä asetuksia, joilla hallitaan säteilyannosta.

Käyttökohteet: Diagnostinen kuvantaminen, kuten röntgenkuvat ja tietokonetomografia; teollinen ei-hävittävä testaus; sekä tutkimus ja materiaalianalyysi. Eri tekniikoilla pyritään parantamaan kontrastia ja erottuvuutta sekä minimoimaan annokset.

Turvallisuus: Koska säteily on ionisoiva, se voi vaurioittaa soluja ja DNA:ta sekä lisätä syöpävaaran suurilla annoksilla. Altistumista hallitaan annosten rajoittamisella, suojauksella ja käytännön järjestelyillä. Säteilyannokset mitataan Gray (Gy) ja biologinen vaikutus Sievert (Sv). Säteilytyössä noudatetaan ALARA-periaatetta (as low as reasonably achievable), käytetään lyijysuojia ja suoja-asusteita sekä minimoidaan aika ja etäisyys.

Historia: Vuonna 1895 Wilhelm Conrad Röntgen havaitsee uuden säteilyn ja kuvaa ensimmäisen radiografian. Löydöstä tulee mullistava lääketieteessä ja teollisessa kuvantamisessa, ja tekniikka kehittyy radiografiasta CT-skannauksen ja monipuolisen kuvantamisen suuntaan.

---