Ravinteikkuus

Ravinteikkuus on käsite, joka kuvaa ruoan ravinnon arvoa eli sen sisältämien välttämättömien ravintoaineiden sekä energian määrää suhteessa terveyden ylläpitämiseen. Siihen sisältyvät makro- ja mikroravintoaineet kuten proteiinit, hiilihydraatit, rasvat, vitamiinit, mineraalit sekä kuidut, mutta myös niiden sulattuminen ja biologinen saatavuus elimistössä.

Ravinteikkuuteen vaikuttavat tekijät ovat ruoan koostumus ja ravintoaineiden pitoisuudet, ruokamateria ja sen fyysinen rakenteellisuus sekä prosessointi ja valmistusmuodot (keitto, paisto, puruuttaminen) sekä säilytys. Myös bioavailabiliteetti eli kuinka hyvin ravintoaineet imeytyvät suolistossa on tärkeä osa ravinteikkuutta. Anti-nutrienti ja erilaisten ravintoaineiden väliset vuorovaikutukset voivat joko heikentää tai parantaa imeytymistä. Yksilölliset tekijät, kuten ikä, terveydentila, suoliston mikrobisto ja kokonaisruokavalio, vaikuttavat hyödyntämiseen.

Ravinteikkuuden arvioinnissa käytetään usein termiä ravintotiiviyys (nutrient density) sekä mittareita, jotka vertaavat ravintoaineiden määrää energian määrään per esimerkiksi 100 grammaa tai 100 kilokaloria kohti. Ruokien ravintoarvot kerätään ruokakomponenttitietokannoista, ja ne esiintyvät ravintosisällöltään annosteltuina pakkausmerkinnöissä sekä ruokavalioiden arvioinnissa. Biokäytännöissä voidaan käyttää laboratoriotutkimuksia ja in vitro -menetelmiä imeytymisen sekä hyödyntämisen tarkastelemiseen.

Käytännön näkökulmassa ravinteikkuus korostuu erityisesti monipuolisessa, väh processing -pitoisessa ruokavaliossa, jossa kasvikset, hedelmät, täysjyvät, palkokasvit ja kalaruoat muodostavat keskeisen ravinnonlähteen. Ravinteikkuutta voidaan preskriptoida ruokavalmisteiden ja ruokavalion suunnittelussa sekä julkisissa suosituksissa.