Pintasuojakerrokset

Pintasuojakerrokset ovat pinnalle levitettyjä suojakerroksia, joiden tehtävänä on estää materiaalin vaurioitumista ympäristön haitallisilta vaikutuksilta. Ne voivat olla sekä epäorgaanisia että orgaanisia ja muodostua yhdestä tai useammasta kerroksesta, kuten pohjustus-, väli- ja pintakerroksista. Pintasuojakerrokset parantavat korroosionkestävyyttä, kulutussuojaa, kemiallista kestävyyttä sekä ulkonäköä ja helppohoitoisuutta.

Luokitus perustuu materiaaliin ja sovellusmenetelmään. Orgaaniset pinnoitteet sisältävät maalit, lakat ja pulverimaalit. Epäorgaaniset pinnoitteet kattavat galvanoidut kerrokset sekä kromi- ja nikkelipinnoitteet. Oksidikerrokset, kuten anodointi (esim. alumiinille) ja fosfointi, muodostavat edelleen suojakerroksia. Yhdistelmät pinnoitteet voivat tarjota sekä este- että kestävyyttä parantavia ominaisuuksia.

Levitys ja valmistelu tapahtuvat monin tavoin. Maalaus, pulverimaalit, elektrolyyttinen pinnoitus (galvanointi, nikkelöinti), sekä muut kemialliset tai fysikaaliset oksidikerrospäällystykset ovat yleisiä menetelmiä. Ennen käsittelyä pinta valmistellaan poistamalla rasva ja epäpuhtaudet sekä karhentamalla kiinnittymisen parantamiseksi. Paksuus ja kiinnittyminen tarkastetaan laadunvarmistuksella.

Sovellusaloja ovat rakennusteollisuus, auto- ja laivateollisuus sekä elektroniikka ja työkalut. Keskeisiä suorituskykymittareita ovat tarttuvuus, kovuus, kulutuskestävyys ja korroosionkesto sekä UV-suoja ja ulkonäön vakaus. Testauksessa käytetään muun muassa korroosiokestoa mittaavia kokeita, kuten natrium-sulfaatti-sumutustestejä, sekä paksuuden ja halkeilun seurantaa.

Elinkaari ja huolto: Pintasuojakerrosten suorituskyky heikkenee ajan mittaan ja olosuhteiden mukaan. Säännölliset tarkastukset ja mahdolliset uudelleenkäsittelyt, kuten uudelleen maalaus tai uusien kerrosten lisääminen, pidentävät rakenteen käyttöikää. Vaurioituneet kohdat korjataan paikallisesti tai koko kerros uusitaan.