Peruspolymeeri

Peruspolymeeri on polymeeritieteessä termi, jolla tarkoitetaan materiaalin pääpolymeeriä, eli ensisijaista polymeerirunkoa, joka muodostaa rakenteen suurimmalta osin ja toimii perustana muiden muokkauksille. Se voi olla homopolymeeri tai suurin komponentti copolymeerissä, jolle graftaukset, ristisidokset tai sekoitukset muiden polymeerien kautta annetaan haluttujen ominaisuuksien saavuttamiseksi.

Peruspolymeerin ominaisuudet määräytyvät muun muassa molekyylipainon hajonnan, kiteisyyden sekä ketjun rakenteen mukaan. Nämä tekijät vaikuttavat mekaanisiin ja termisiin ominaisuuksiin sekä prosessoitettavuuteen. Syntetisointi tapahtuu erilaisten polymerointimenetelmien avulla monomeeristä riippuen: vapaan radikaalin polymerointi, anioninen tai kationinen polymerointi sekä kondensaation tai koordinaatio-polymerointi. Näin valitaan rakennetta, joka vastaa toivottuja ominaisuuksia.

Yleisimmät esimerkit peruspolymeereistä ovat polyeteeni, polypropeeni, polystyreeni, polyvinyylikloridi (PVC), poly(metyyli metakrylaatti) (PMMA) ja polykarbonaatti. Käyttökohteita ovat pakkaukset, autoteollisuus, elektroniikka sekä maalit ja pinnoitteet. Peruspolymeeriä muokataan usein graftauksella, ristisidoksella tai sekoittamalla muiden polymeerien kanssa, jotta saavutetaan tarvittavat mekaaniset, lämpötilalliset ja käytettävyysominaisuudet.

Tutkimuksessa peruspolymeerien suunnittelulla pyritään tasapainottamaan prosessoitettavuus, mekaaninen kestävyys sekä ympäristötekijät, kuten kierrätettävyys ja biohajoavuus.