Oksidointiluku

Oksidointiluku on kemian käsite, jolla kuvataan atomien hapettumista ja pelkistymistä elektronien siirtymisen yhteydessä kemiallisissa yhdisteissä ja ioneissa. Se on laskennallinen, muodollinen varaus, jonka avulla voidaan seurata redox-tapahtumia ja tasapainottaa reaktioita.

Oksidointiluvun määritys perustuu säännöstöön. Puhdas alkuaine saa oksidointiluvuksi 0. Monoatominen ionin oksidointiluku on sen varaus. Yhdisteen kaikkien atomien oksidointulukujen summa on yhdisteen sähkövarauksen mukainen. Esimerkiksi H2O:n kokonaisvaraus on 0, joten H:lle annetaan +1 ja O:lle -2, yhteensä 2(+1) + (-2) = 0. Yleisiä sääntöjä ovat: vety on yleensä +1, mutta hydrideissa -1; happi on yleensä -2, paitsi peroksideissa, joissa se on -1; fluori on aina -1; muut halogeenit ovat tavallisesti -1, kun ne ovat yhdisteissä, joissa ne eivät ole parempia elektronegatiivisuudeltaan.

Esimerkkejä: CO2:ssa C on +4 ja jokainen O on -2; NH3:ssa N on -3 ja jokainen H on +1; Fe2O3:ssa Fe on +3; MnO4−:ssa Mn on +7 ja jokainen O on -2 (kokonaisuudeltaan -1 ionina).

Oksidointiluvut ovat kätevä työkalu redox-tapahtumien analysointiin, tasapainottamiseen sekä elektrolyysi- ja analyysimenetelmien suunnitteluun. Ne auttavat erottamaan elektroninsiirtoihin liittyvät muutokset kemiallisessa reaktiossa ilman tarvetta seurata todellisia elektronien liikkumisia atomeittain.