oksidointiluvuksi

Oksidointiluku, tunnettu myös hapetusasteena, on kuvitteellinen varaus, joka atomin uskotaan saavan, kun kaikki sidokset tulkitaan täysin ionisiksi. Se on hyödyllinen työkalu kemiassa, erityisesti redox-reaktioiden ymmärtämisessä ja tasapainottamisessa. Oksidointiluvun avulla voidaan seurata atomien elektronien liikettä reaktion aikana.

Perussääntöjä oksidointilukujen määrittämiseksi ovat muun muassa seuraavat: alkuaineen oksidointiluku on aina nolla, fluorin oksidointiluku on aina -1, vedyn oksidointiluku on yleensä +1 paitsi metallihidrideissä, ja hapen oksidointiluku on yleensä -2 paitsi peroksideissa ja yhdisteissä muiden fluorattujen alkuaineiden kanssa. Moniatomisten ionien oksidointilukujen summa on yhtä suuri kuin ionin kokonaisvaraus.

Kun alkuaine luovuttaa elektroneja, sen oksidointiluku kasvaa (hapettuminen), ja kun se vastaanottaa elektroneja, sen oksidointiluku pienenee (pelkistyminen). Oksidointiluvut auttavat tunnistamaan, mikä aine toimii hapettimena (joka vastaanottaa elektroneja) ja mikä pelkistimenä (joka luovuttaa elektroneja). Esimerkiksi yhdisteessä H2O vety on +1 ja happi -2. Veden reagoidessa natriumin kanssa (Na), natrium hapettuu (sen oksidointiluku nollasta +1:een) ja vety pelkistyy (sen oksidointiluku +1:stä nollaan H2-molekyylissä).