Oikeuslähteillä

Oikeuslähteillä tarkoitetaan niitä lähteitä, joista muodostuu oikeudellinen normi ja joiden perusteella oikeudellinen sääntely tulkitaan ja sovelletaan. Suomessa oikeuslähteet rakentuvat useista päällekkäisistä, mutta eriytetyistä virallisista ja todellisista lähteistä.

Lainsäädäntö on oikeuslähteiden ydin. Suomen oikeusjärjestelmä perustuu perustuslakiin, laeihin sekä asetuksiin. Perustuslaki asettaa valtiollisen järjestyksen ja yksilön perusoikeudet korkeimpaan normiston, lakit ovat lainsäädännön pääasiallinen muoto ja asetukset täydentävät sekä tarkentavat sääntelyä. Kansainvälinen oikeus ja EU-oikeus vaikuttavat olennaisesti Suomen oikeudelliseen ympäristöön: EU-oikeus on etusijalla kansalliseen lainsäädäntöön nähden, ja siten unionin oikeus sekä kansainväliset sopimukset vaikuttavat ratkaisuissa, joissa on kyse niistä sitovuuksista kotimaisessa oikeudessa.

Oikeuskäytäntö on tärkeä oikeuslähde, erityisesti oikeuslaitoksen ratkaisuista muodostuva oikeudellinen suositus. Korkein oikeus ja korkeat hallinto-oikeudet muodostavat ennakkopäätöksillään ohjeistusta, mutta ne eivät yksinomaan luo lakia. Tuomioistuinten ratkaisut tulkitaan osana kokonaisuutta, jossa synergia lainsäädäntöön ja muuhun oikeuslähteisiin vaikuttaa lopulliseen soveltamiseen.

Oikeuskirjallisuus, oikeustiede ja muu kirjallinen materiaali toimivat lisä- ja tulkinta-apuna. Doctrine antaa teoreettisia ja käytännön näkökulmia, joita tuomioistuinten sekä lainsäätäjän valmistelutyössä voidaan hyödyntää. Yhteenvetona oikeuslähteet muodostavat hierarkkisen ja käytännönläheisen kokonaisuuden, jossa tulkinta ja soveltaminen perustuvat sekä kirjoitettyyn lainsäädäntöön että sen tulkintaa ohjaaviin oikeuskäytäntöihin ja kirjallisuuteen.