oikeuslähteisiin

Oikeuslähteet ovat ne lähteet, joiden perusteella oikeutta luodaan, tulkitaan ja sovelletaan oikeusjärjestelmässä. Suomessa oikeuslähteet jaotellaan usein ensisijaisiin ja toissijaisiin lähteisiin sekä muodollisiin ja ei-muodollisiin lähteisiin. Keskeisintä roolia näyttelevät ensin perustuslaki ja muu lainsäädäntö sekä säädösmääräykset.

Perustuslaki on ylin oikeuslähde; sen määräykset sitovat viranomaisia ja kansalaisia. Lait muodostuvat eduskunnan säätäminä yleislakina, ja ne ohjaavat yhteiskunnan sääntöjä laajasti. Asetukset, eli valtioneuvoston ja muiden viranomaisten antamat määräykset, täydentävät ja toimeenpanevat lainsäädäntöä, mutta niiden on olla ristiriidassa perustuslain kanssa.

Oikeuskäytäntö, eli oikeudelliset ratkaisut, sekä oikeustieteellinen kirjallisuus ja tutkimus ovat toissijaisia lähteitä. Ne antavat tulkintakehyksen, ohjaavat soveltamista ja muodostavat velvoittavaa, usein suuntaavaa, ohjausta erityistapauksissa. Oikeuskäytäntö kehittyy casettelun kautta, ja korkeimmat oikeudet sekä korkeimmat hallintotuomioistuimet ovat erityisen vaikutusvaltaisia.

EU-oikeus sekä kansainväliset sopimukset muodostavat olennaisen lisäosan oikeuslähteisiin. EU-lainsäädäntö on osin suoraan sovellettavissa ja sen etusija kansallisessa oikeudessa on selvä. Kansainväliset velvoitteet vaikuttavat lainsäädännön tulkintaan ja soveltamiseen.

Käytännössä oikeuslähteitä painotetaan ja tulkitaan harkiten; lopullinen ratkaisu perustuu usein perustuslailliseen kehyksen, EU-oikeuden ja oikeuskäytännön yhdistelmään sekä oikeustieteelliseen neuvovaan aineistoon.