Monimuotoisuusindeksit

Monimuotoisuusindeksit ovat tilastollisia mittareita, joilla kuvataan eliölajien monimuotoisuutta tietyllä alueella tai ajanjaksolla. Ne ottavat huomioon sekä lajien lukumäärän että abundanssijakauman, jolloin ne heijastavat sekä lajikirjoitusta että tasaisuutta.

Yleisimmät indeksit ovat Shannonin monimuotoisuusindeksi (H'), joka reagoi sekä lajikirjoitukseen että jakaumaan, sekä Simpsonin indeksi (D tai λ), joka korostaa yleisimpien lajien vaikutusta. Pieloun tasaisuus (J') mittaa abundanssien tasaisuutta. Lajirikkauden ja havaittujen lajien täydentämistä kuvaavat Margalefin rikkauksin indeksi, Fisherin alfa sekä Chao1-estimaatti. Hillin luvut tarjoavat joustavan lähestymistavan, jossa painotukset voidaan valita tilanteen mukaan.

Monimuotoisuus jaotellaan usein alpha-diversiteettiin (yksittäisen yhteisön monimuotoisuus), beta-diversiteettiin (erojen määrä yhteisöjen välillä) ja gamma-diversiteettiin (alueellisen monimuotoisuuden kokonaismäärä). Beta-diversiteetti mittaa elinympäristöjen vaihtelua ja voi ohjata suojelun priorisointeja.

Indeksien tulokset voivat riippua otoskokoista, havaintamenetelmistä ja ajanjaksosta, ja eri indeksit mittaavat eri ulottuvuuksia. Siksi käytetään usein useampaa indeksiä yhdessä sekä sovitetaan tulokset standardointimenetelmillä ja rarefactionilla.

Monimuotoisuusindeksejä hyödynnetään biodiversiteetin seurantaan, ekosysteemipalveluiden arviointiin sekä suojelutoimien suunnitteluun.