Mielenkartoitusta

Mielenkartoitusta, eli mind mappingia, on visuaalinen menetelmä ideointiin ja tiedon jäsentämiseen. Keskelle sijoitetaan keskeinen käsite tai aihe, josta lähtevät haarat muodostuvat avainsanoista, kuvista ja pienemmistä alakäsitteistä. Haarat laajenevat yhdistäen käsitteet sekä loogisesti että luovasti, mikä tukee muistamista ja ymmärrystä. Menetelmää käytetään sekä yksilö- että ryhmätyössä ja se soveltuu esimerkiksi brainstormingiin, muistiinpanointiin, oppimiseen ja projektisuunnitteluun.

Historia: Mielenkartoituksen popularisointi liitetään brittiläiseen Tony Buzaniin 1970-luvulla. Hänen mukaansa menetelmä hyödyntää sekä aivojen luovia että analyyttisiä puolia. Sen jälkeen sitä on kehitetty ja mukautettu moniin käyttötarkoituksiin sekä kasvatuksessa että liiketoiminnassa, ja sitä on toteutettu sekä paperi- että digitaalisina karttoina.

Menetelmät ja käytännöt: Käytännössä keskeinen aihe asetetaan kartan keskelle, ja siitä lähtevät haarat rakentuvat lyhyistä avainsanoista, väreistä, symboleista ja kuvista. Yksi avainsana per haara sekä selkeä visuaalinen hierarkia helpottavat nopeasti havaittuja yhteyksiä.

Hyödyt ja rajoitteet: Mielenkartoitus voi parantaa muistaa, luovuutta ja ymmärrystä sekä nopeuttaa tiedon palauttamista. Se tukee myös visuaalista ajattelua ja tiimityötä. Rajoitteita ovat mahdollinen kaaottisuus, jos karttaa ei organisoida, sekä se, ettei se välttämättä sovellu hyvin erittäin lineaarisiin tehtäviin ilman huolellista suunnittelua.

Työkalut: Perinteisesti käytetään paperia ja kynää, mutta käytössä ovat myös digitaaliset työkalut kuten MindNode, XMind ja FreeMind.

Katso myös: kognitiivinen kartoitus, konseptikartoitus.