Maksabiopsiat

Maksabiopsiat ovat maksakudoksen pieninä näytteinä tehtävä tutkimus, jolla saadaan histologista tietoa maksasairauksien luonteesta ja vakavuudesta. Niitä käytetään epäiltäessä maksasairauksia, poikkeavien maksakokeiden perusteella, sekä maksafibroosin ja tulehduksen aktiivisuuden arvioimiseksi, hoitostrategian suunnittelemiseksi ja seurannaksi.

Näyte voidaan ottaa usealla menetelmällä. Yleisintä on perkutaaninen maksabiopsia, jonka suorittaa yleensä ultraääniohjauksella. Muita vaihtoehtoja ovat transjugulaarinen maksabiopsia, jolloin näyte otetaan maksan verenkiertoon liittyen laskimosta, sekä laparoskoppinen maksabiopsia, joka tehdään samanaikaisesti toimenpiteen aikana. Näyte on useimmiten 1–2 senttimetrin pituinen ja pieni kerroksen pituinen.

Ennen toimenpidettä arvioidaan veren hyytymishäiriöt, kuten INR ja trombosyytit, sekä mahdolliset vasta-aiheet; paasto ja lääkkeiden minimointi voivat olla tarpeen. Toimenpide suoritetaan yleensä paikallispuudutuksessa, ja potilasta seurataan verenvuodon varalta lyhyesti toimenpiteen jälkeen.

Mahdollisia komplikaatioita ovat yleisimmin kipu ja ohimenevä verenvuoto; harvinaisia mutta vakavampi verenvuoto, biloma-infektio tai vatsaontelon vauriot voivat ilmetä. Noninvasivat vaihtoehdot, kuten elastografia tai veren biomarkkerit (APRI, FIB-4, FibroTest), voivat antaa fibroosiarvioita, mutta ne eivät aina korvaa biopsiaa diagnoosin varmentamisessa tai epäselvien tapauksien tarkassa luokittelussa.

Histologinen analyysi tehdään patologian erikoismenetelmin, ja käytössä voivat olla luokitukset kuten METAVIR tai Ishak fibrosis- ja aktiivisuusarvioinnit. Maksabiopsian rooli on edelleen keskeinen, kun tarvitaan tarkkaa histologista tietoa diagnoosista tai kun muut menetelmät eivät ole riittäviä.