Luottotappioihin

Luottotappioihin on finanssialan ja kirjanpidon termi, jolla tarkoitetaan tappioita, jotka syntyvät, kun vastapuoli ei kykene täyttämään velvoitteitaan. Luottotappiot voivat kohdata esimerkiksi lainoja, kaupankäyntisaamisiä sekä muita rahoitusvaroihin liittyviä velvoitteita. Tämänkaltaiset tappiot voivat näkyä sekä suoraan arvonalentumisena että varauksina, joita käytetään tulevien maksujen todennäköisyyden ja suojattujen arvojen yhteydessä.

Käytännön laskentaperiaatteet ovat pitkälti IFRS 9 -standardin mukaista odotettujen luottotappioiden (ECL) mallia. ECL-mallin mukaan luottotappiot arvioidaan etukäteen ja kirjataan tuloslaskelmaan sekä taseeseen varausten muodossa. Malli perustuu kolmen vaiheen määrittelyyn: vaihe 1 käynnistyy, kun luottoriski on normaali; vaihe 2 saavutetaan, kun luottoriski on merkittävästi kasvanut; vaihe 3 on luokiteltu luottoriskiltä jo heikentyneeksi tai maksuviivästysten vuoksi epävarmaksi.

Vaiheittaisen mallin lisäksi tappioiden arvioinnissa käytetään tyypillisesti kolmea muuttujaa: todennäköisyyttä menetyksestä (PD, probability of default), menetyksen määrää tappion sattuessa (LGD, loss given default) sekä aloitushetkellä olevia velvoitteita (EAD, exposure at default). Arviot voivat perustua sekä historiallisesta kokemuksesta että tulevaisuuden näkymistä, ja niitä päivitetään säännöllisesti.

Kirjanpidollisesti luottotappiot johtavat sekä arvonalentumisiin että mahdollisiin luoton poisjättöihin (write-offs), ja palautukset tai perintä voivat vaikuttaa myöhemmin tulokseen. Luottotappioihin liittyvä hallinta on keskeinen osa rahoituslaitosten ja yritysten riskinhallintaa sekä tuloksellista vakauden ylläpitämistä.