Lisäkuvantaminen

Lisäkuvantaminen on suomenkielinen termi, joka viittaa kuvantamismenettelyjen lisäykseen: potilaan kuvantaminen hankitaan standardin mukaisten kuvausten lisäksi, jotta saadaan lisätietoa diagnoosin, hoidon suunnittelun tai seurannan tueksi. Kyseessä on usein radiologinen tai kuvantamiseen perustuva prosessi, jossa päätös lisäkuvantamisen tarpeesta perustuu aiempiin kuviin sekä kliiniseen epäilyyn.

Käyttökohteita lisäkuvantamiselle ovat epäselvien löydösten selkeyttäminen, laajemman alueen kartoitus, kasvainsairauksien sekä muiden sairauksien määrittely, verisuonijärjestelmän arviointi sekä hoidon suunnittelu ja seuranta. Hyötyjä ovat parempi diagnostinen varmuus ja paremmin kohdistettu hoito, mutta myös lisäkustannukset, pidempi tutkimusaika sekä potilaan lisäaltistus säteilylle tai varjoaineille.

Menetelmien kirjo lisäkuvantamisessa vaihtelee; yleisiä vaihtoehtoja ovat kontrastin avulla tehostetut kuvaukset (esim. CT- ja MRI-kuvaukset), ultraäänitutkimukset, sekä molemukais- ja toiminnallinen kuvantaminen kuten PET-CT. Myös MRI-sekvenssit, kuten diffuusiotunnistus ja perfuusion kuvaus, voivat olla osa lisäkuvantamista.

Haittoina voivat olla lisäaltistus säteilylle, varjoaineallergia tai -haitta, sekä potilaan aikavaatimukset ja kustannukset. Ennen tutkimusta suoritetaan riskinarviointi ja potilaan suostumus.

Päätös lisäkuvantamisesta tehdään radiologin tai hoitavan lääkärin harkinnan perusteella kliinisen tilanteen ja aiempien kuvien perusteella. Tutkimuksesta informoidaan potilas, ja turvallisuus sekä eettiset näkökulmat pidetään etusijalla. Lisäkuvantaminen tähtää potilaan hoitoketjun laadun parantamiseen.