Laskimotromboosit

Laskimotromboosi tarkoittaa veren hyytymisen muodostumista laskimopäässä. Se esiintyy yleisimmin syvissä laskimoissa jaloissa (syvä laskimotukos, DVT), mutta voi syntyä myös pinnallisissa laskimoissa. Laskimotromboosit kuuluvat laajempaan laskimotukos-embolian (venous thromboembolism, VTE) ilmiöön, johon liittyy sekä DVT että keuhkoembolia.

Riskitekijöitä ovat pitkäaikainen liikkumattomuus, suuri kirurginen toimenpide, syöpä, raskaus ja synnytys, hormonaaliset ehkäisyvalmisteet, tupakointi, ylipaino, ikä sekä perinnölliset trombofiliat kuten Factor V Leiden ja protrombiini G20210A, proteiini C/S puutos sekä antitrombiinipuutokset.

Oireet riippuvat tukoksen sijainnista. DVT aiheuttaa usein epäilyttävää alaraajan turvotusta, kipua, arkuutta ja punoitusta. Keuhkoembolian (PE) oireet voivat olla äkkihengenahdistus, rintakipu ja yskiminen; vakavissa tapauksissa esiintyy myös huimausta tai pyörtymistä. Joissain tapauksissa DVT on oireeton.

Diagnoosi perustuu kliiniseen epäilyyn sekä laboratoriokokeisiin ja kuvantamistutkimuksiin. D-dimeeritasot voivat viitata hyytymästä, mutta eivät yksin riitä. DVT todetaan usein laskimon Doppler-ultraäänitutkimuksella, kun taas keuhkoembolian diagnosointi tehdään yleensä tietokonetomografia-angiografialla (CT-angiografia).

Hoito keskittyy veren hyytymisen estoon. Acute vaiheessa käytetään löyytä hepariinihoitoa, jonka jälkeen siirrytään suun kautta otettaviin antikoagulantteihin (esim. DOAC-lääkkeet kuten apiksabaani, rivaroksabaani tai dabigataani) tai varfariiniin. Hoidon kesto on tyypillisesti 3–6 kuukautta, mutta pidempi hoito voi olla tarpeen jatkuvien riskitekijöiden, kuten syövän, kohdalla. Ennuste on usein hyvä asianmukaisella hoidolla, mutta uusintatukoksen riski on olemassa, erityisesti taustatekijöiden ollessa aktiivisia. Ehkäisyyn kuuluu liikunta, varhainen mobilisaatio sairaalassa ja tilanteisiin soveltuvaa ennaltaehkäisevää hoitoa, sekä yksilöllinen riskinarvio.