Käännössuhteet

Käännössuhteet ovat alkuperäistekstin (lähdeteos) ja sen käännöksen (kohdeteos) välinen suhde. Ne kuvaavat, miten merkitys, viittaukset, pragmatiikka sekä tyylillinen ja kulttuurinen sävy siirtyvät kielestä toiseen. Käännössuhteet ovat keskeinen käsite käännöstieteessä ja ne auttavat ymmärtämään, millä tavoin käännökset säilyttävät tai muokkaavat lähdeteoksen viestejä.

Ekvivalenssityypit ja funcitio. Yleisiä jaotteluja ovat muodollinen (lähteinformaatio ja kieliopillinen rakenne pyritään säilyttämään sanasta sanaan) sekä dynaaminen/merkitykseen perustuva ekvivalenssi (pyrkimys säilyttää merkitys ja vaikuttava vaikutus kohdekieliselle vastaanottajalle). Näiden välinen valinta vaikuttaa siihen, miten tarkka tai esteettinen käännös on ja kuinka luonteva se on kohdekielessä. Kulttuurinen ekvivalenssi tai lokalisointi korvaa tai vähentää lähdekielen kulttuurisia viitteitä kohdekielen kontekstissa.

Skopos- ja funktionaalinen näkökulma. Skopos-teorian mukaan käännös voidaan nähdä funktiona, jonka tulee täyttää tietyn tarkoituksen tai tehtävän (skopos) kohdekielisessä kulttuurissa. Tämä lähestymistapa korostaa tarkoituksenmukaisuutta ja vastuullisuutta kääntäjävalinnoissa, usein vapauttaen kieliopin ja sanaston tiukasta kopioinnista, kun tilanne niin vaatii.

Käytännön huomioita. Käännössuhteiden analysointi huomioi sekä kielelliset että kulttuuriset muutokset, sekä tekstityypin, genren ja vastaanottajan odotukset. Se on keskeistä sekä kääntäjäkoulutuksessa että käännösten arvioinnissa, ja se ohjaa päätöksentekoa oikeanlaisen tasapainon saavuttamiseksi lähdeteoksen tarkkuuden ja kohdekielen luettavuuden välillä.