Korkeaaltistuminen

Korkeaaltistuminen tarkoittaa tilannetta, jossa henkilön altistuminen haitallisille tekijöille—yleisimmin kemikaaleille, melulle, säteilylle tai biologisille aineille—on huomattavasti suurempaa kuin tavallisessa työpäivässä. Korkea-altistuminen syntyy, kun ilman epäpuhtauksien pitoisuudet ovat suuria, altistumisaika on pitkä tai altistuminen toistuu usein. Syytekijöitä voivat olla esimerkiksi korkeat pitoisuudet työtiloissa, jatkuva tai pitkäkestoinen altistuminen sekä epäedulliset työmenetelmät.

Terveysvaikutukset vaihtelevat altistujan ja aineen mukaan, ja ne voivat olla sekä akuutteja oireita kuten ärsytystä, päänsärkyä tai pahoinvointia että pitkäaikaisia sairauksia kuten hengityselinsairauksia, verenkiertoelinten ongelmia, kuulon heikkenemistä sekä lisääntynyt syöpäriski. Melu- tai lämpöaltistumisen pääasialliset vaikutukset liittyvät kuulon suojaamiseen ja yleiseen rasitukseen, kun taas kemialliset altistumiset voivat aiheuttaa monia systeemisiä haittoja.

Arviointi ja hallinta: työnantajan on tehtävä riskinarviointi, ja altistumista on mitattava sovellettavien ohjeiden mukaan. Käytettyjä mittausmenetelmiä voivat olla ilmanäytteet, biologinen monitorointi ja henkilökohtainen seuranta. Altistumisen rajoja sovelletaan OEL- tai PEL-arvoina sekä kansallisissa että EU:n direktiivien puitteissa. Korkea-altistuminen pyritään poistamaan ensisijaisesti teknisillä ratkaisuilla, kuten parantamalla ilmanvaihtoa, muokkaamalla prosesseja tai vaihtamalla haitalliset aineet, ja tarvittaessa käytetään henkilönsuojaimia sekä työaikajärjestelyjä.

Sääntely ja vastuut: työnantajat ovat vastuussa riskinarvioinnista ja altistumisen vähentämisestä lain ja ohjeiden mukaisesti. Kansallinen lainsäädäntö sekä EU-direktiivit asettavat puitteet turvalliselle työympäristölle. Korkea-altistumisen hallinta edellyttää jatkuvaa valvontaa, koulutusta ja terveydellistä seurantaa.