Kirjaimellisuus

Kirjaimellisuus on tulkintatapa, jossa ilmauksien merkitys ymmärretään ensisijaisesti niiden sananmukaisesta sisällöstä. Kielitieteessä ja kirjallisuudentutkimuksessa termi auttaa erottelemaan kirjaimellisen merkityksen kuvallisesti tai kontekstuaalisesti rakentuvasta merkityksestä. Etymologisesti sana muodostuu juurista kirjaim- (kirjain) ja -ellinen, joista syntyy adjektiivi kirjaimellinen sekä substantiivi kirjaimellisuus.

Käyttökontekstit ja merkitysalueet vaihtelevat. Yleiskielessä kirjaimellinen tulkinta viittaa sanamuotojen ymmärtämiseen sellaisenaan, ilman kuvainnollisia viittauksia. Teologiassa ja oikeustieteessä kirjaimellinen tulkinta voi tarkoittaa tekstin sananmukaista tulkintaa, jota joskus täydennetään kontekstuaalisilla säännöillä tai tulkintaperiaatteilla. Arkipäivän keskustelussa kirjaimellisuutta vastakkainasettuu usein metaforinen tai kuvainnollinen merkitys, jossa ajatus tai tunne välitetään ei-sananomaisesti.

Esimerkki: idiomi “sataa kuin saavista kaataisi” on kuvallinen ilmaus; kirjaimellinen tulkinta antaisi kuvan siitä, että vettä oikeasti kaataisi saavista, mikä ei vastaa todellista säätilaa. Tällaisia kuvallisia ilmaisuja vastaan kirjaimellisuus palauttaa keskustelun todelliseen sanamuotoon ja kontekstiin liittyviin merkityksiin.

Haasteena kirjaimellisuudessa on se, että kieli on usein monimerkityksistä ja kulttuurisesti kontekstuaalista. Liiallinen kirjaimellisuus voi johtaa väärinkäsityksiin tai kulttuurienvälisten erojen unohtamiseen. Sitä vasten monet tulkinnat ovatkin lievästi kirjaimellisia, yhdistäen sananmukaisen sisällön ja kontekstuaalisen merkityksen.