Kipuoireyhtymä

Kipuoireyhtymä on suomalainen termi, jolla tarkoitetaan kroonisen kipuoireyhtymän kuvausta, jossa kipu on pääasiallinen oire ja jota esiintyy useilla kehon alueilla tai koko kehossa. Oireyhtymään liittyy usein muita yleisoireita, kuten väsymystä, unihäiriöitä, mielialan muutoksia sekä kognitiivisia ongelmia. Diagnoosi ei perustu yhteen tekijään, vaan kliiniseen kokonaisuuteen ja muiden selittävien sairauksien poissulkemiseen.

Syy ja patofysiologia kipuoireyhtymässä ovat monisyisiä. Taustalla saatetaan nähdä keskushermoston herkistymistä (central sensitization), unihäiriöitä, psyykkisiä tekijöitä sekä elämäntapa- ja stressitekijöitä. Kipuoireyhtymä voi esiintyä fibromyalgiamaisen oirekuvan tai muiden kroonisen kivun muotojen yhteydessä, ja oireet voivat vaihdella yksilöllisesti.

Diagnoosi perustuu kliinisiin oireisiin ja potilaan tutkimiseen sekä muiden sairauksien poissulkemiseen. Lääkärin voi olla tarpeen tehdä laboratoriotutkimuksia tai kuvantavaa tutkimusta epäilluttujen altisteiden tai erilaisten kiputaudin aiheuttajien poissulkemiseksi. Käytännön diagnostisessa työssä hyödynnetään potilaan historiaa, oireiden keston ja levinneisyyden arviointia sekä toimintakyvyn vaikutuksia.

Hoito on moniammatillista ja yksilöllisesti räätälöityä. Keskeisiä keinoja ovat säännöllinen, kevyt tai kohtuullisen rasittava liikunta, fysioterapia sekä kognitiivinen käyttäytymisterapia ja unihygienia. Lääkityksessä voivat auttaa duloksetiini, amitriptyliini tai pregabaliini joillakin potilailla, mutta yksittäinen lääke ei riitä ilman muuta hoitoa. Tuki, koulutus ja itsehoidon hallinta ovat tärkeitä osia hoidossa.

Epidemiologia ja ennuste vaihtelevat tutkimuksesta toiseen, sillä kipuoireyhtymän määritelmät ja kriteerit eroavat. Osa ihmisistä kokee oireet pitkäaikaisina, toiset saavat toimintakykyään parannettua pitkäjänteisellä hoidolla ja elämäntapamuutoksilla.