Kielimuotojen

Kielimuotojen käsite viittaa sanojen erilaisiin muotoihin, joita kieliopillisen tiedon ilmaiseminen edellyttää. Kielimuodot ovat usein taivutus- tai affiksimuotoja, joiden avulla sanan merkitys ja sen lauseessa kohtaama suhde ilmaistaan. Niihin kuuluvat muun muassa sijamuodot, luvut sekä aikamuodot ja modukset verbeissä. Kielimuotoja voidaan tarkastella sekä nominaalisissa (asioihin liittyvissä) että verbeissä esiintyvissä taivutusparadigmoissa.

Esimerkkejä suomen kielen kielimuodoista: Nounin taivutus mukaan lukien nominatiivi singular talo, genetiivi singular talon, inessiivi singular talossa sekä partitiivi singular taloa. Monikon muodot ovat esimerkiksi nominatiivi plural talot ja genetiivi plural talojen. Näiden muotojen avulla ilmaistaan lukua, omistussuhdetta sekä paikallista tai muuta tilaa lauseessa.

Verbeissä kielimuotoihin kuuluvat ajan, moduksen, henkilön ja luvun ilmaiseminen. Esimerkkejä suomalaisesta verbien taivutuksesta: preesens eli nykyinen aika “kirjoittaa” (hän kirjoittaa), imperfekti “kirjoitti” (hän kirjoitti), konditionaali “kirjoittaisi” (hän kirjoittaisi) sekä passiivin “kirjoitetaan” (se kirjoitetaan). Perfektin ilmaisemiseen käytetään apuverbien ja partisiippien yhdistelmiä, esimerkiksi “on kirjoittanut”.

Kielimuotojen järjestelmä vaihtelee kielestä toiseen; niiden analysointi ja opettaminen auttavat ymmärtämään lauseen rakennetta sekä sanojen välistä sopua. Kielimuototyypit vaikuttavat myös sanaston ja syntaksin yhteensopivuuteen sekä merkityksen tarkentumiseen.

Lisätietoja: taivutus, taivutusparadigmat, konjugaatio, morfologia, syntaksi.