kielimuodoista

Kielimuoto tarkoittaa sanan taivutukseen ja johdantoon liittyvää muotoa, jolla ilmaistaan grammatiikkaa ja muita kieliopillisia merkityksiä. Kielimuotoja voidaan tarkastella kahdella pääkäsitteellä: taivutus (inflection) ja johdannainen (derivation). Taivutuksella sanalle lisätään muotoja, joilla ilmaistaan kuten lukua, sijaintia, aikaa, persoonaa ja tapaa. Derivaatiossa sanan sanaluokkaa tai merkitystä muutetaan eli esimerkiksi muodostetaan uusia sanoja tai tyyppiä.

Suomen kielessä kielimuodot ovat erityisen moninaisia. Esimerkkejä taivutuksesta: sana talo saa nominatiivin talo, genetiivin talon, partitiivin taloa, inessiivin talossa ja illatiivin taloon. Monikon muodot ovat esimerkiksi nominatiivi talot ja genetiivi talojen. Verbin taivutus tuottaa muotoja kuten minä kirjoitan, sinä kirjoitat, hän kirjoittaa, hän kirjoitti, minä kirjoittaisin, kirjoita! Verbiä voidaan taivuttaa myös muihin moduksiin ja aikamuotoihin.

Kielimuotoja tutkitaan kielitieteessä morphologiana, ja ne ovat keskeisiä sanakirjoissa, kielten opetuksessa sekä luonnollisen kielen käsittelyssä. Eri kielillä korostuvat erilaiset muototyypit: agglutinatiiviset kielet, kuten suomi, käyttävät runsaasti päätteitä ja affiksiä; fusionaliset kielet voivat pakata useita grammattisia ominaisuuksia yhteen morfeemiin; isolaatit kielet rajoittavat morfoemien määrää. Kielimuotojen tunteminen auttaa kuvaamaan kielen rakennetta, oppimista sekä koneellisen kielen prosessointia.