Kielikasvun

Kielikasvun käsite kuvaa kielen kehityksen ja laajenemisen prosessia sekä yksilöllä että yhteisössä. Yksilön kielikasvu kattaa sanaston karttumisen, syntaktisen rakenteen hallinnan lisääntymisen sekä kyvyn käyttää kieltä eri tarkoituksiin ja tilanteisiin. Yhteisön tasolla kielikasvu liittyy kielen tilastolliseen kehitykseen, uusien sanojen omaksumiseen sekä kielellisten tyylien ja muotojen monipuolistumiseen.

Keskeisiä osa-alueita ovat sanaston kasvu, syntaktiikan kehitys ja pragmatiikka. Sanaston kasvu tarkoittaa ymmärryksen ja tuotetun sanavaraston laajenemista. Syntaktinen kehitys näkyy lauseiden rakenteiden monipuolistumisena. Pragmatiikka tarkoittaa kykyä käyttää kieltä tilanteeseen sopivalla tavalla ja hallita viestinnän tarkoitus.

Kasvua vaikuttavat sekä biologiset että ympäristötekijät. Lapsen kielikasvua tukevat vuorovaikutus, lukeminen, leikki ja monipuolinen kieliympäristö vanhempien sekä kasvattajien kanssa. Monikielisyys voi vaikuttaa oppimiseen eri tavoin riippuen kontekstista. Myös sosioekonominen asema, koulutus ja pääsy laadukkaaseen varhaiskasvatukseen vaikuttavat kielikasvuun.

Mittaaminen ja tutkimus nojaa sekä havainnoiviin että standardoituihin menetelmiin. Varhaislapsoudessa käytetään välineitä, joilla arvioidaan sanaston ymmärrystä ja tuotantoa sekä puheen kehitystä. Yleisesti käytettyjä viitepisteitä ovat MacArthur-Batesin varhainen kielitaidon inventaario (CDI) sekä erilaiset kielitesteihin perustuvat normatiiviset mittarit. Kielikasvun seuraamista hyödynnetään myös korpus- ja longitudinal-tutkimuksissa.

Merkitys: Kielikasvun tukeminen vaikuttaa koulumenestykseen, kielelliseen itsemääräämiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Varhaisen tuen ohjelmat, perheiden tavoitteiden huomiointi sekä kieliympäristön monimuotoisuuden arvostaminen ovat keskeisiä keinoja edistää kielikasvua.