Varhaislapsoudessa

Varhaislapsoudessa viittaa varhaislapsuuden psykososiaaliseen kehitysvaiheeseen, joka käsittää lapsen elämän ensimmäiset kuusi vuotta. Tämä kehityskausi on tärkeä, sillä siinä asetetaan perustat tulevalle henkiselle, sosiaalisen ja fyysisen kehityksen suuntaan. Varhaislapsuuden psykososialinen kehitys on tutkittu erityisesti Sigmund Freudin, Erik Eriksonin ja Jean Piagetin teorioiden kautta.

Erik Eriksonin psykososiaalisen kehityksen mallissa varhaislapsuus jakautuu kolmeen vaiheeseen: perusluottamus vs. epäluottamus (0–1,5 vuotta), itsenäisyys vs. häpeä ja epäily (1,5–3 vuotta) ja itsiinitiivisyys vs. syyllisyyden tunne (3–6 vuotta). Näissä vaiheissa lapsen vuorovaikutus huoltajien ja läheisten kanssa on keskeistä. Positiiviset kokemukset tukevat lapsen turvallisuuden ja itsetunnon kehittymistä, kun taas negatiiviset tilanteet voivat johtaa epävarmuuteen tai sosiaalisiin haasteisiin.

Jean Piagetin kognitiivisen kehityksen teorian mukaan varhaislapsuus on merkittävä vaihe, jossa lapsi siirtyy sensomotorisesta vaiheesta esiopetukseen. Tässä vaiheessa lapsi oppii käsittelemään ympäristöään aisteillaan ja liikkeellä, ja myöhemmin alkaa kehittää symbolista ajattelua, kuten kieltä ja kuvitusta. Varhaislapsuudessa lapsen kielenkehitys ja sosiaalinen vuorovaikutus kehittyvät nopeasti, mikä edistää kognitiivista ja emotionaalista kasvua.

Varhaislapsuuden tukeminen on tärkeää, sillä sen aikana lapsen perusosaamiset, kuten kielen oppiminen, sosiaalisten taitojen kehittyminen ja emotionaalisen sääntelyn oppiminen, asetetaan. Hyvät varhaiskasvatuksen ja huolenpito-ympäristöt edistävät lapsen monipuolista kehitystä ja antavat pohjan tulevalle oppimiselle ja hyvinvoinnille.