Keinoälyn

Keinoäly on tietotekniikan ala, jossa tietokoneet ja ohjelmistot pyrkivät jäljittelemään inhimillistä älykkyyttä: oppimista, päättelyä, suunnittelua ja ongelmanratkaisua. Keskeisiä alahaaroja ovat koneoppiminen, neuroverkot, luonnollisen kielen käsittely, tietokonenäkö ja robotiikka. Keinoäly voidaan jaotella kapea tekoälyyn ja yleiseen tekoälyyn. Kapea tekoäly on suunniteltu suorittamaan rajattuja tehtäviä – esimerkiksi kuvien tunnistus, puheentunnistus tai kielen kääntäminen – ja se voi toimia erinomaisesti näissä konteksteissa, mutta ei ylety ihmisen kaltaiseen monipuolisuuteen. Yleinen tekoäly puolestaan viittaa järjestelmään, jolla on yleinen, joustava älykkyys sekä oppiminen että ongelmanratkaisu kykenevät sopeutumaan uusiin tehtäviin; tällainen tekoäly on tällä hetkellä teoreettinen.

Historian kannalta keinoälyn tutkimus alkoi 1950-luvulla, ja Dartmouthin konferenssi vuonna 1956 on usein mainittu sen vauhdittajana. Viime vuosikymmeninä kehitys on kiihtynyt erityisesti suurien datajoukkojen ja syväoppimisen ansiosta, mikä on tuonut edistystä esimerkiksi puheessa, kuvissa ja tekstissä.

Sovellukset ovat laajoja: terveydenhuolto, finanssiala, logistiikka, valmistus, asiakaspalvelu sekä kuluttajatuotteet. Samalla heräävät eettiset ja yhteiskunnalliset kysymykset, kuten yksityisyys, turvallisuus, mielivallan riski, bias ja vastuunjako. EU ja muut tahot pyrkivät luomaan sääntöjä ja vastuullisen kehityksen ohjeistuksia keinoälyjärjestelmien käyttöönoton varmistamiseksi.