älykkyyttä

Älykkyys tarkoittaa yleistä kognitiivista kapasiteettia, joka ilmenee kyvyssä oppia uusia asioita, käyttää tietoa tarkoituksenmukaisesti, ratkaista ongelmia ja sopeutua muutoksiin. Kielitaito, muistikyky ja ajattelun joustavuus ovat osa tätä monimutkaista ilmiötä.

Psykologiassa on esitetty useita malleja älykkyydestä. Yleinen g-faktori viittaa yleiseen kykyyn suorittaa erilaisia kognitiivisia tehtäviä. Tuhannet tutkimukset ovat myös erottaneet fluid-älykkyyden (kyky oppia uusia sääntöjä) ja crystallized-älykkyyden (aiemmin opitut tiedot). Koulu- ja tutkintotesteissä käytetään usein IQ-kertoimia, kuten WAIS- tai WISC-testejä sekä Stanford-Binet -testiä. Lisäksi jotkin teoriat, kuten Gardnerin monitaitoinen älykkyys ja Sternbergin triarkkinen älykkyyden teoria, ovat herättäneet keskustelua siitä, mitä määrittelemme älykkyydeksi.

Älykkyyden kehitys heijastaa sekä perinnöllisiä tekijöitä että ympäristöä. Tutkimukset viittaavat siihen, että osa variaatiosta on geneettistä, mutta ympäristötekijät, kuten kasvatus, koulutus, ravitsemus ja varhaiskasvatus, vaikuttavat merkittävästi tuloksiin. Aivorakenteiden ja -toiminnan osalta älykkyyteen liittyy mm. toimintakyvyn hallintaa säätelevä etuotsalohko ja tehokas työmuisti.

Älykkyys on yhteydessä oppimis- ja suorituskykyyn erityisesti koulussa ja työelämässä, mutta se ei määrittele koko ihmisen kyvykkyyttä. Testien kulttuuriset rajoitteet ja mahdolliset mittausvirheet sekä kehitysvaiheittaiset erot ovat kritiikin kohteita. Lisäksi älykkyyden mittaaminen ei aina huomioi luovuutta, käytännön älykkyyttä tai sosiaalisia taitoja.

Nykykeskustelu korostaa laajempaa, kulttuurisesti herkkää lähestymistapaa älykkyyteen sekä dynamiikkaa, jossa ympäristö voi vahvistaa tai rajoittaa kognitiivisia valmiuksia.