Kaavoituksessa

Kaavoituksessa tarkoitetaan maankäyttö- ja rakennuslain alaisen kaavoituksen suunnittelua, laatimista ja voimaansaattamista. Sen tarkoituksena on ohjata rakentamista ja maankäyttöä siten, että kunnan elinvoima, asuin- ja työskentelyedellytykset sekä liikenne, palvelut ja ympäristö muodostavat toimivan kokonaisuuden. Kaavoituksella pyritään turvaamaan sekä kasvun suunnittelu että luonnon- ja kulttuuriarvojen säilyminen.

Lainsäädäntö ja vastuut perustuvat kunnan tehtävään hallita ja päättää omasta maankäytöstään lainsäädännön puitteissa. Maankäyttö- ja rakennuslaki säätelee kaavojen laatimista, käsittelyä ja voimaantuloa. Kunnat vastaavat yleensä koko prosessin ohjaamisesta: tavoitteiden määrittelystä, kaavojen piirtämisestä ja hyväksymisestä sekä vuorovaikutuksesta asukkaiden, maanomistajien ja sidosryhmien kanssa. Lainsäädäntö asettaa myös menettelytavat, kuten nähtävilläolon, mielipiteet ja mahdolliset muistutukset.

Tyypillisesti kaavoitus jakaantuu yleiskaavaan ja asemakaavaan. Yleiskaava on kunnan strateginen maankäytön periaate- ja kunnallisen suunnittelun taso, joka ohjaa pitkän aikavälin suuntaa, liikenneväyliä ja palvelujen sijoittelua. Asemakaava on tarkempi ja käytännön rakentamista säätelevä suunnitelma, jossa tonttijaot ja rakennusoikeudet määritellään yksityiskohtaisemmin. Kaavamuutokset ja -laajennukset voivat käynnistyä tarpeen mukaan.

Kaavojen voimaantulo sekä mahdolliset valitus- ja oikaisumenettelyt varmistavat oikeusparan ja läpinäkyvyyden. Kaavoitus vaikuttaa sekä yksilöihin että yritystoimintaan sekä koko kunnan kehitykseen.