Ionisäteily

Ionisäteily tarkoittaa säteilyä, jolla on riittävän suuri energia irrottamaan elektroneja atomeista tai molekyyleistä ja siten muodostamaan ioneja. Säteily jaetaan elektromagneettisiin ja hiukkas-säteilyihin. Elektromagneettinen ionisoiva säteily sisältää X- ja gamma-säteilyn sekä röntgensäteilyn. Partikulaarinen ionisoiva säteily koostuu alfa- ja beetasäteilystä sekä neutroneista. Neutronisäteily on erillinen ryhmä, koska neutronit ovat neutraaleja ja aiheuttavat ionisaation pääasiassa törmäyksillä atomeihin.

Lähteet ja esiintyminen: Ionisoivaa säteilyä esiintyy sekä luonnollisesti että ihmisen toimesta. Luonnolliset lähteet ovat kosminen säteily, maa- ja rakennusmateriaalien jäännössäteily sekä radon-kaasu. Inhimillisiä lähteitä ovat ydinvoima, sädehoito, röntgenlaitteet sekä teolliset ja tutkimuskäytöt, kuten säteilyinaktivaatiot ja säteilytöitä.

Vaikutukset ja riskit: Ionisoiva säteily voi aiheuttaa DNA- ja soluvaurioita, mikä voi johtaa pitkällä aikavälillä syöpäriskiin tai paikallisiin kudosvaurioihin. Säteilyaltistuksen haitat riippuvat annoksesta, ajasta ja altistumiskohdasta. Käytännön mittauksissa käytetään yksiköitä absorbed dose gray (Gy) ja effective dose sievert (Sv); säteilylähteen aktiivisuutta kuvataan becquerelillä (Bq).

Säätö ja suojelu: Säteilyturvallisuus perustuu oikeutukseen, optimointiin (ALARA) ja rajoituksiin. Käytännön suojelukeinoja ovat pimeytyminen, etäisyys, aika ja suojaukset sekä asianmukaisen suojavarustuksen käyttö. Hankkeissa ja klinikoilla noudatetaan kansallisia ja kansainvälisiä ohjeita, kuten ICRP:n ja paikallisten viranomaisten määräyksiä.

Käyttökohteet: Ionisäteilyä hyödynnetään lääketieteessä esimerkiksi diagnostiikassa (röntgen, CT) ja terapiassa (säteilyhoito), teollisuudessa nuorennusaineistoja ja materiaalitutkimusta sekä elintarvikkeiden ja sairaalalaitteiden sterilointia.