Säteilyaltistuksen

Säteilyaltistus tarkoittaa tilannetta, jossa ihmiskeho altistuu ionisoivalle säteilylle. Säteilyaltistumisen määrää voidaan kuvata annoksina: absorboitu annos (Gy), joka kuvaa sitä, kuinka paljon energia imeytyy kudokseen massayksikköä kohti, sekä vaikutusannos (Sv), joka ottaa huomioon eri kudosten herkkyyden ja antaa arvion terveysriskistä. Lyhytaikainen, akuutti altistus sekä pitkäaikainen, krooninen altistus ovat mahdollisia, ja sekä annos että altistumisnopeus vaikuttavat riskitasoon.

Lähteitä säteilyaltistukselle ovat luonnollinen taustasäteily (esimerkiksi radon ja kosminen säteily), lääketieteelliset kuvantamismenettelyt (röntgen, CT), teollisuus- ja tutkimustoiminta sekä ydinlaitoksiin liittyvät tapaukset tai onnettomuudet. Säteilyturvallisuus pyrkii rajoittamaan altistuksia ja suojaamaan sekä väestöä että työntekijöitä.

Vaikutukset voivat olla deterministisiä eli nopeastikin ilmenviä, kuten ihon palovammat suurelle annokselle, sekä stohastisia eli pienille annoksille, joiden vaikutukset voivat ilmetä pitkällä aikavälillä, kuten syövän riski. Riski kasvaa annoksesta, altistumisen kestosta ja yksilöllisistä tekijöistä riippuen.

Sääntely ja valvonta: Suomessa Säteilyturvakeskus (STUK) vastaa säteilyturvallisuudesta, asettaa suosituksia ja rajoja sekä valvoo sekä työnantajien että väestön altistumisia. Kansainväliset ohjeet noudattavat ICRP:n ja IAEA:n suosituksia; tavoitteena on noudattaa ALARA-periaatetta, eli pitää annokset mahdollisimman pieninä.

Mittaaminen ja valvonta: Henkilökohtaiset dosimetrit seuraavat työntekijöiden säteilyaltistusta, ja ympäristön sekä lääketieteellisten laitosten mittaukset varmistavat turvalliset tasot.