Häiriöalttiutta

Häiriöalttiutta tarkoittaa kykyä tai taipumusta altistua häiriöille, toimintahäiriöille tai sairauksille riippuen kontekstista. Termiä käytetään erityisesti erilaisissa yhteyksissä: psykiatriassa ja kliinisessä psykologiassa viittaamaan yksilön riskitekijöiden summaantumaan, insinöörisessä suunnittelussa järjestelmän häiriöille alttiuden tasoon sekä ekologiassa ekosysteemin haavoittuvuuteen.

Psykologiassa häiriöalttius kuvaa yksilön geneettisten, biologisten ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutusta, joka lisää riskiä kehittää mielenterveyden häiriö tai reagoida stressiin haitallisesti. Se ei sinänsä ole diagnoosi, vaan riskien summa, jonka ilmentymiseen vaikuttavat suojautumistekijät, kuten sosiaalinen tuki ja terveelliset elämäntavat. Arviointi perustuu riskitekijöiden kartoitukseen, perhehistoriaan sekä laseroituihin kehityssuuntautumiin, eikä se yksittäisen päivän tilanteella määritä lopullista lopputulosta.

Psykososiaalisista näkökulmista poiketen teknisessä ja tuotannollisessa kontekstissa häiriöalttius kuvaa järjestelmän kykyä sietää häiriötekijöitä, kuten ylikuormitusta, puuttuvia komponentteja tai ulkoisia shokkeja. Keskeisiä tekijöitä ovat redundanssi, modulaarisuus, valvonta, huolto sekä suunnittelun robustisuus.

Ekologisissa ja biologisissa järjestelmissä häiriöalttiutta arvioidaan esimerkiksi monimuotoisuuden ja palautumiskyvyn kautta; alttius kasvaa, kun palautumisen reitit ovat rajalliset tai kun verkostot ovat hyvin tiiviitä ja herkkiä ylikuormitukselle.

Häiriöalttiuden hallinta korostaa kontekstin määrittelyä ja riskinarviointia sekä tavoittelee sekä riskin vähentämistä että palautumiskyvyn lisäämistä. Se liittyy käsitteisiin haavoittuvuus ja resilienssi.