Epävarmuushierarkiana

Epävarmuushierarkiana on viitekehys, jolla järjestetään ja kuvataan epävarmuuden eroja päätöksenteossa ja mallinnuksessa. Termi viittaa epävarmuuden kerroksiin, joita voidaan vähitellen eriyttää sen mukaan, kuinka helposti niitä voidaan pienentää, kuinka luotettavaa tietoa niistä on saatavilla ja miten ne vaikuttavat päätösten tuloksiin. Käsite esiintyy erityisesti riskien arvioinnin, ympäristötutkimuksen ja päätöksenteon arviointiprosessien yhteydessä.

Tavanomaiset tasot voivat vaihdella hieman kontekstin mukaan, mutta yleisesti erittelemme seuraavia lähteitä:

- Taso 1: variabiliteetti eli aleatorinen epävarmuus. Tämä on järjestelmän luonnollinen vaihtelu, jota kuvataan tilastollisesti; sitä voidaan vähentää lisäämällä havaintoja ja parantamalla mittausmenetelmiä.

- Taso 2: episteminen epävarmuus parametrien suhteen. Puutteelliset mittaustulokset tai epätarkat parametrit aiheuttavat epävarmuutta, ja se on mahdollista pienentää paremmin suunnatuilla tutkimuksilla ja tiedon kartuttamisella.

- Taso 3: malli- ja rakenteellinen epävarmuus. Epäilään, onko käytetty malli oikea tai riittävä kuvaamaan järjestelmää; mallien vertailu ja monien mallien käyttäminen voivat vähentää tätä epävarmuutta.

- Taso 4: rakenteellinen tai ontologinen epävarmuus. Kyse on syvällisemmistä kysymyksistä siitä, mitä mekanismeja tai ilmiöitä on oikein kuvattu, tai jopa siitä, onko oletettu ilmiö olemassa; tätä epävarmuutta on usein vaikea ratkaista lopullisesti.

Sovelluksissa epävarmuushierarkia auttaa priorisoimaan tutkimus- ja tiedonhankintatarpeita, ohjaa robustia päätöksentekoa, herkkyysanalyysiä ja scenariopohjaista suunnittelua, sekä tukee riskien kommunikaatiota sidosryhmille. Haasteisiin kuuluvat tasojen rajausten epävarmuus ja tilanteen muuttuessa tasojen käsitteiden soveltamisen subjektiivisuus.

Lisätietoja löytyy riskianalyysin ja epävarmuusanalyysin kirjallisuudesta sekä päätöksenteon robustisuuteen liittyvistä menetelmistä.