Epätietoisuudesta

Epätietoisuus on tila, jossa henkilöllä, ryhmällä tai järjestelmällä on puutteellista tietoa tai epävarmuutta tietyn ilmiön suhteen. Se voi ilmetä arkipäiväisissä päätöksissä, tieteellisessä tutkimuksessa ja riskien arvioinnissa. Epätietoisuudesta puhuttaessa voidaan erottaa sekä subjektiivinen epävarmuus että objektiivinen epävarmuus: subjektiivinen johtuu yksilön tiedon rajoitteista tai mielipiteistä, kun taas objektiivinen liittyy mittausten ja mallien tarkkuuteen, jonka rajat ovat tunnettuja.

Sanan muodostus juontaa juurensa etuliitteestä epä-, sanasta tieto sekä päätteestä -isuus. Sanaa käytetään sekä jokapäiväisessä kielessä että tieteellisessä ja filosofisessa kontekstissa.

Filosofiassa epätietoisuus kytkeytyy epistemologiaan ja tiedon luonteeseen. Se heijastuu pohdinnoissa siitä, voiko ja miten tietäminen on mahdollista, sekä milloin uskomukset voidaan katsoa luotettaviksi. Epätietoisuus voi toimia sekä lähtökohtana tiedonetsinnälle että kriittisen ajattelun motivaattorina.

Käytännön konteksteissa epätietoisuutta kuvaavat mittauksissa esiintyvät virheet, todennäköisyydet ja jakaumat sekä epävarmuuden hallinta riskien arvioinnissa. Esimerkiksi mittauksissa ilmoitetaan usein luottamusvälit tai konfidenssitasot, jotka kertovat asian epävarmuudesta.

Epätietoisuuden vähentäminen tapahtuu tiedon keräämisellä, toistettavilla tutkimuksilla, laadukkailla mittauksilla ja lähteiden kriittisellä tarkastelulla. Tavoitteena on siirtää epävarmuutta tiedon suuntaan ja lisätä perusteltua päätöksentekoa.