Desegregaatiota

Desegregaatiota tarkoittaa prosessi, jossa erottelut julkisissa tiloissa, koulutuksessa, asuntopolitiikassa ja työpaikoilla puretaan tai lievennetään siten, että eri ryhmien osallistuminen ja mahdollisuudet ovat tasavertaiset riippumatta heidän rotunsa, etnisen taustansa, uskonnon tai sosioekonomisen asemansa perusteista. Desegregaation tavoitteena on avoin ja yhdenvertainen yhteiskunta sekä paremmat mahdollisuudet yksilöille.

Desegregaatiota voidaan saavuttaa sekä lainsäädännöllisesti (de jure desegregaatiota) että yhteiskunnallisten käytösten kautta (de facto desegregaatiota). Lainsäädäntö voi kieltää syrjintää koulutuksessa ja työmarkkinoilla sekä edistää integraatiota; tuomioistuimet ja viranomaiset voivat määrätä ja valvoa desegregaatiotoimenpiteitä sekä ohjata asuntopolitiikkaa, koulutuksen rahoitusta ja palvelujen jakelua.

Historian kuuluisia esimerkkejä desegregaatiosta ovat Yhdysvalloissa 1950-luvulla ja 1960-luvulla käydyt toimet koulutuksen, julkisten tilojen ja palveluiden integraation edistämiseksi (esimerkiksi Brown v. Board of Education, 1954; Civil Rights Act, 1964; Fair Housing Act, 1968). Kansainvälisesti desegregaatiota on toteutettu muun muassa Etelä-Afrikassa apartheidin purkamisessa sekä erilaisten ihmisoikeus- ja tasa-arvolinjauksien kautta.

Haasteista ja vaikutuksista: desegregaatiolla on ollut sekä parantavia että hankalia vaikutuksia. Pääsy koulutukseen ja työhön on suurentunut, mutta eriytyminen voi jatkua asuinalueiden ja koulutusjärjestelmien rahoitusperusteiden vuoksi. Vastustus, taloudelliset paineet ja poliittinen ilmapiiri voivat hidastaa tai estää desegregaatiota, ja onnistuminen vaatii jatkuvaa seurantaa sekä yhteisöjen sitoutumista.