Autoimmuuniprosessi

Autoimmuuniprosessi tarkoittaa tilaa, jossa kehon immuunijärjestelmä hyökkää omia kudoksiaan vastaan. Siihen liittyy usein autoantigeneja ja autovasta-aineita sekä autoreaktiivisia T- ja B-soluja, jotka aiheuttavat tulehdusta ja kudosvaurioita. Prosessi voi olla organ spesifinen tai systeminen.

Tärkeimmät mekanismit liittyvät toleranssin menetykseen. Immunologinen järjestelmä pitää yllä itseä vastaa olevaa erimielisyyttä kehon omien kudosten suhteen, mutta autoimmuuudessa tämä sietotila heikkenee. Perinnöllinen alttius (esimerkiksi HLA-tyyppien kautta) sekä ympäristötekijät kuten infektiot, tupakointi ja altistuminen joillekin kemikaaleille voivat laukaista reaktioita. Mahdollisia mekanismeja ovat molekulaarinen mimikri, epitooppinen leviäminen sekä epäonnistunut perifeerinen toleranssin kontrolli.

Kudosvauriot voivat olla sekä koordinoituja että hajanaisia. Autoantigeeneihin kohdistuvat autoantistressit ja immuunikompleksit voivat aktivoida komplementin sekä tulehdusvasteita, kun taas autoreaktiiviset solut voivat suoraan vahingoittaa kudoksia. Autoimmuuniprosessit voivat olla organ spesifisiä (esim. tyreoidea, haima, ihon) tai systemaalisia kuten reumaattinen kuume, lupus ja myeliitti.

Diagnostiikka perustuu kliinisiin oireisiin sekä laboratoriodiagnostiikkaan, kuten autoantivasta-aineiden, kudosbiopsioiden ja kuvantamisen tukemaan. Hoito tähtää tulehduksen hillintään ja immuunivasteen vaimentamiseen. Käytössä ovat immunosuppressiiviset lääkkeet, kuten DMARDs ja kortikosteroidit, sekä biologiset lääkkeet (esim. TNF-estäjät, IL-6 -inhibiitit, B-soluja tuhoavat kuten rituximab). Elämäntapavalinnat ja säännöllinen seuranta ovat keskeisiä pitkäaikaisessa hoitokontrollissa. Autoimmuuniprosessi on yleensä krooninen ja vaatii pitkäjänteistä, yksilöllistä hoito- ja seurantasuunnitelmaa.