immunosuppressiiviset

Immunosuppressiiviset lääkkeet ovat lääkeryhmä, jonka tehtävänä on heikentää immuunijärjestelmän toimintaa. Niitä käytetään elinsiirron hylkimisreaktion ehkäisyyn ja hoitoon sekä erilaisten autoimmuunisairauksien hallintaan. Hoito on usein pitkäaikaista ja vaatii säännöllistä seurantaa laboratoriokokein sekä kliinisin arvioin.

Vaikutusmekanismit vaihtelevat lääkkeittäin, mutta ne pääosin estävät T- ja/tai B-soluvasteita sekä vähentävät immuunivastetta. Jotkut lääkkeet vaikuttavat solujen jakautumiseen tai signaalireitteihin, kuten calcineuriinivastaavia teitä ja mTOR-signaaliportteja.

Klassisia immunosuppressiivisia aineita ovat calcineuriinin estäjät (syklosporiini, takrolimuus), mTOR-estäjät (sirolimuus, everolimuus), puriinisynteesin estäjät (azatiopriini, mykofenolaatti mofetil), kortikosteroidit (prednisoni), sekä biologiset lääkkeet (rituximab, basiliximabi, belatacept). Lisäksi käytetään joskus JAK-estäjiä kuten tofacitinibi autoimmuunisairauksien hoidossa.

Käyttökohteita ovat elinsiirtojen hylkimisreaktion ehkäisy ja hoito sekä useat autoimmuunisairaudet, kuten niveltulehdus, vakavat iho- tai suolistosairaudet sekä systeeminen lupus. Taudin mukaan hoitomalli voi perustua yhdistelmähoitoon ja annostuksen optimointiin.

Riskiin kuuluvat infektiot sekä lisäseuraukset kuten munuaisten ja maksan toiminnan muutokset, verenpaine, diabetes ja luukadon vaara. Lääkkeiden yhteisvaikutukset ja haittavaikutukset on arvioitava säännöllisesti.

Ennen raskauden suunnittelua tai rokotuksia on tärkeää keskustella hoitavan tiimin kanssa. Immunosuppressiivisten lääkkeiden tarve ja määrä pyritään säätämään taudin aktiivisuuden ja vasteen mukaan.