immunosuppressiivisia

Immunosuppressiiviset aineet ovat lääkkeitä, joiden tarkoitus on vähentää immuunijärjestelmän toimintaa. Niitä käytetään ensisijaisesti elinsiirtojen hylkimisreaktion estämiseen sekä autoimmuunisissa sairauksissa, kuten niveltulehduksessa, tulehduksellisissa suolistosairauksissa ja joissakin hematologisissa tiloissa. Niiden käyttö voi olla lyhytkestoinen tai pitkäaikaista, riippuen taudista ja potilaan vasteesta hoitoon.

Yleisimmät luokat ovat glukokortikoidit (esim. prednisoloni), calcineurin-estäjät (cyklosporiini, takrolimuusi), antimetabolitit (esim. azatiopriini ja mykofenolaattimofetil), mTOR-estäjät (sirolimuusi) sekä biologiset lääkkeet (esim. rituksimab, infliksimabi, tocilizumabi). Näitä käytetään joko yksinään tai yhdistelmähoitona, ja valinta sekä annostus perustuvat taudin luonteeseen, tehoihin ja potilaan taustatekijöihin.

Hoidon haittavaikutuksia ja riskikeskeisyyksiä ovat infektioiden lisääntyminen, maligniteettiriski sekä mahdolliset elimistön toksiset vaikutukset kuten munuaisten ja maksan toiminnan häiriöt, verenpaineen kohoaminen, verensokerin ja lipidien muutokset sekä luuston tiheyden heikkeneminen. Siksi immunosuppressiivisten hoitojen aikana tehdään säännöllisiä seurantatutkimuksia, kuten verikokeita, munuais- ja maksa-arvoja sekä lääkkeen pitoisuuksien seurantaa joissakin lääkkeissä (esim. cyklosporiini ja takrolimuusi). Lääkkeiden yhteisvaikutukset ovat yleisiä, erityisesti CYP3A4-entsyymien kautta. Live-rokotteiden antamista suositellaan välttämään immunosuppressiivisen hoidon aikana, ja hoitoja voidaan joutua asteittain karsimaan potilaan tilan mukaan.