immunosuppressiivisen

Immunosuppressiivinen tarkoittaa immuunijärjestelmän toimintaa heikentävää. Immunosuppressiivisen hoidon käsite viittaa lääkkeisiin ja hoitomuotoihin, jotka estävät tai vähentävät elimistön immuunivastetta. Tätä hoitoa käytetään erityisesti elinsiirtojen hylkimisreaktioiden ehkäisyyn sekä autoimmuunisairauksien ja joidenkin tulehduksellisten sairauksien hallintaan.

Mekanismin kirjo on laaja. Useimmat immunosuppressiiviset lääkkeet estävät T-solujen aktivaation ja proliferaation, vähentävät sytokiinien tuotantoa tai estävät solujen välisiä aktivaatioita. Yleisimmät lääkeryhmät ovat glukokortikoidit, kalkkineuriinin estäjät (esim. cyclosporine, tacrolimus), antimetabolit (azathioprine, mycophenolate mofetil, methotrexate), mTOR-estäjät (sirolimus, everolimus) sekä belataceptin kaltaiset co-stimulaation estäjät.

Käyttökohteita ovat elinsiirtojen hylkimisreaktioiden ehkäisy, autoimmuunisairaudet kuten niveltulehdukset, lupus sekä tulehdukselliset suolistosairaudet, ja joitakin iho- sekä verenkiertoelimistön sairauksia. Lisäksi immunosuppressiivisia lääkkeitä käytetään kantasolusiirron yhteydessä ja joissakin vakavissa tulehduksellisissa tiloissa. Hoito suunnitellaan yksilöllisesti hyötyjen ja riskien perusteella, usein yhdistelmähoidolla.

Seuranta ja riskit: immunosuppressiivinen hoito lisää infektiokohtujen ja joidenkin syöpien riskiä. Se voi aiheuttaa munuaisten tai maksan toiminnan heikkenemistä, verenpaineen muutoksia sekä aineenvaihdunnan häiriöitä. Hoitoa seurataan säännöllisesti laboratoriokokein, verenkuvalla sekä munuaisten ja maksan toimintakokein, ja lääkeaineiden pitoisuuksia arvioidaan tarvittaessa. Turvallinen toteutus edellyttää potilaan osallistumista ja jatkuvaa monitorointia.