Autoimmuneyhteydessä

Autoimmuneyhteydessä tarkoittaa tilannetta, jossa immuunijärjestelmä menettää koskemattomuustoleranssinsa omia kudoksiaan vastaan ja aiheuttaa kudosvaurioita. Tämän ilmiön taustalla on monimutkainen vuorovaikutus perinnöllisiä tekijöitä, ympäristötekijöitä sekä immuunijärjestelmän virheellistä oppimista.

Perinnöllisellä alttiudella sekä tiettyjen HLA-tyyppien esiintymisellä on tärkeä rooli, mutta ympäristötekijät kuten infektiot, tupakointi ja hormonaaliset tekijät voivat laukaista tai vahvistaa autoimmunoitumista. Toleranssin menetyksessä aktivoituvat autoreaktiiviset T- ja B-solut, ja eliminoidut autoantikehot voivat kohdistua yksittäisiin elimistöjen kudoksiin tai koko elimistöön.

Autoimmuuniset sairaudet ja autoantigeenit vaihtelevat. Elinspesifiset sairaudet kohdistuvat tiettyihin kudoksiin (esim. haima diabeteksessa, kilpirauhanen autoimmuunit sytopathic), kun taas systemaattiset sairaudet voivat vaikuttaa useisiin elinjärjestelmiin (esim. lupus, skleroosi). Diagnoosi perustuu oireisiin, kliinisiin löydöksiin ja laboratoriotesteihin, kuten autoantibyyttien havaintaan (esim. ANA, anti-dsDNA, RF, anti-CCP, TPO-okäytöt) sekä kuvantamiseen ja tarvittaessa biopsiaan.

Hoito kohdistuu taudin etenemisen hidastamiseen ja oireiden lievittämiseen. Yleisohjelmana käytetään tulehduksen hillitsemistä glukokortikoideilla, lisäksi erilaisia immunosuppressiivisia tai disease-modifying lääkkeitä sekä biologisia terapiavalintoja. Hoitostrategia räätälöidään yksilöllisesti sairauden tyypin, vakavuuden ja potilaan taustan mukaan. Elämäntapamuutokset, rokotukset ja säännöllinen seuranta tukevat hoitoa. Tutkimus suuntautuu parempiin biomarkereihin ja tarkempiin hoitostrategioihin.