Altistuksessa

Altistuksessa tarkoitetaan tilaa, jossa yksilö joutuu haitallisen tekijän vaikutuksen alaiseksi. Käytännössä termiä sovelletaan erityisesti säteilyyn, kemikaaleihin, meluun sekä muihin ympäristötekijöihin. Altistus voidaan jakaa ulkoiseen ja sisäiseen altistumiseen, riippuen siitä, millä tavoin tekijä pääsee elimistöön.

Ulkoista altistumista aiheuttavat ympäristön tekijät, kuten säteily tai ilman epäpuhtaudet, kun taas sisäinen altistuminen johtuu aineen kertymisestä kehoon hengityksen, ruoan tai ihon kautta. Altistus voi olla akuutti tai krooninen.

Altistumisen arviointi perustuu annoksen, pitoisuuksien ja aikavaikutusten mittaukseen. Säteilyssä käytetään Gy (absorboitu annos) sekä Sv (efektiivinen annos). Kemiallisessa altistumisessa puhutaan annoksesta kehon massaan suhteutettuna (mg/kg). Biologinen seuranta ja ympäristön mittaukset tukevat riskinarviointia.

Terveyshaitat riippuvat annoksesta ja kestosta; suuret tai pitkäaikaiset altistumiset voivat lisätä riskejä, kuten syöpäriskiä tai elimistön vaurioita. Sääntely ja suojatoimet tähtäävät altistumisen vähentämiseen sekä työpaikoilla että ympäristössä.

Suomessa altistumisen hallintaa ohjaavat viranomaiset kuten Säteilyturvakeskus (STUK) sekä työterveys- ja turvallisuuslainsäädäntö. Esimerkkejä ovat radon-altistuminen kotitalouksissa, kemikaalialtistuminen työpaikoilla sekä lääketieteellisen kuvantamisen säteilyaltistus, joita valvotaan ja rajataan riskinarvioinnin ja suojavarusteiden avulla.