Alkoholivieroituksessa

Alkoholivieroituksessa tarkoitetaan tilaa, joka syntyy, kun pitkäaikaisen runsaan alkoholin käytön lopettaminen tai huomattava vähentäminen tapahtuu äkillisesti. Vieroitus voi ilmetä lievistä autonomisista oireista vakaviin komplikaatioihin, kuten delirium tremensiin. Oireet johtuvat keskushermoston huomattavasta herkkyyden muutoksesta alkoholiin sopeutumisen aikana.

Oireet ja niiden aikataulu vaihtelevat, mutta ne voidaan yleisesti jakaa lieviin ja vakavampiinkin vaiheisiin. Lievät oireet voivat alkaa noin 6–24 tuntia viimeisestä juomasta: vapina, hikoilu, ahdistus, unettomuus, pahoinvointi. Seuraavat 12–48 tunnin aikana voivat kehittyä pahenevat tuntemukset, levottomuus ja ruokahaluttomuus. Hallusinaatiot ja delirium tremens voivat ilmetä noin 48–72 tunnin kuluessa; kouristukset voivat esiintyä 6–48 tunnin jälkeen. Erotettavana ovat myös mahdolliset lääkehoitoon liittyvät yhteisvaikutukset ja muu sairaus, joka voi vaikuttaa vieroituksen kulkuun.

Arviointi ja turvallisuus otetaan vakavasti. Lievässä tapauksessa voidaan harkita sairaan seuranta- ja vieroitushoitoa avohoidossa, mutta riskitason arviointi on tärkeää: aiemmat vaikeat vieroitusoireet, psyykkiset tai somaattiset sairaudet sekä riskit komplikaatioille, kuten delirium tremensille tai kouristuksille. Laboratoriokokeet voivat sisältää elektrolyyttejä, munuais- ja maksa-arvoja sekä ruokavalion tilan arvioinnin; thiaminilisä on tärkeä ehkäisevä toimenpide Wernicke–Korsakov -aivokalvontaution ehkäisemiseksi.

Hoito perustuu pääasiassa lääketieteelliseen valvontaan. Yleisimmät menetelmät ovat nesteytys ja elektrolyyttien korjaus sekä B-vitamiinien, erityisesti thiaminin, saannin turvaaminen. Benzodiatsepiinipohjainen vieroitushoito on yleisesti ensisijainen, annostelua säädetään oireiden mukaan, ja vakavissa tapauksissa voidaan tarvita tehostettua tai teholähtöistä hoitoa. Vakavien oireiden ilmetessä tai delirium tremens -riskissä potilas voidaan hoitaa osastolla tai tehohoidossa.

Jälkinäyttö ja ennaltaehkäisy ovat tärkeitä: hoitoin kanssa tulisi edistää jatkoseurantaa, tuki- ja hoito-ohjelmia sekä ehkäiseviä lääkityksiä ja psykososiaalista tukea, mikä voi helpottaa toipumista ja vähentää relapse-yhteyksiä.