Alatoimintoja

Alatoimintoja (alatoiminto) ovat ohjelmoinnissa itsenäisiä koodilohkoja, jotka suorittavat rajatun tehtävän ja joita ohjelman muu osa voi kutsua tarvittaessa. Ne tarjoavat toimintalohkon uudelleenkäytölle ja selkeydelle sekä mahdollistavat ohjelman rakenteellisen jakamisen pienempiin, hallittaviin yksiköihin.

Ominaisuudet ja suunnittelu. Alatoimintoja voidaan kutsua useita kertoja ja niillä on yleensä määritelty rajapinta, jonka kautta ne vastaanottavat parametreja ja palauttavat tuloksen. Ne voivat muuttaa omia paikallisia muuttujiaan, mutta niiden vaikutus ulkoisiin tiloihin tulisi minimoida tai selvästi dokumentoida. Hyvässä muodossaan alatoiminnat seuraavat yksikäsitteistä vastuuta (single responsibility) ja niitä on syytä kirjoittaa pieninä, helposti ymmärrettävinä. Tyyppien ja kielten välillä alatoiminnon käsite voi vastata funktiota, proseduuria tai metodia; riippuen kielestä toiminnallisuus voi olla myös usean classin tai moduulin yhteydessä.

Käyttö ja käytännöt. Alatoimintojen avulla voidaan koodia uudelleenkäyttää, testata eristetysti (yksikkötestaus) ja korvata tai mockata helposti riippuvuuksia. Suunnittelussa hyödyllisiä periaatteita ovat matala kielekki (low coupling), korkea koheesio sekä pienet ja selkeät rajapinnat. Alatoimintoja voidaan kutsua sisäisesti rekursion kautta tai vaihtoehtoisesti iteratiivisesti, mikä vaikuttaa suorituskykyyn ja muistinkäyttöön. Objektorientoituneessa ohjelmoinnissa alatoimintoja kutsutaan usein metodeiksi, kun taas funktionaalisissa kielissä ne voivat olla functions, jotka voidaan ohittaa käsittelijäfunktioina tai korkeatermaisten funktioiden osina.

Esimerkkejä. Yleinen esimerkki on laskutoimituksen jakaminen pienempiin funktioihin, kuten summa, erotus ja neliöjuuri, joiden tehtävänä on hoitaa yksittäinen toimenpide. Alatoimintoja käytetään laajasti kaikissa ohjelmointikielissä ja niitä pidetään keskeisenä työkaluna modulaarisuudessa ja ylläpidettävyydessä.