alatoiminnat

Alatoiminnat ovat elimistön tai yksittäisten elinten toiminnan vähenemistä suhteessa siihen, mitä pidetään normaalina. Kyse on usein siitä, että jokin rakennetta tai säätelyjärjestelmää hallitseva prosessi ei toimi täsmälleen optimaalisesti, mikä heijastuu elimistön kykyyn suorittaa sen normaalisti määrättyjä tehtäviä. Tällaiset tilat voivat ilmetä hitaampana aineenvaihduntana, hormonitoiminnan vajauksena, tai yleisenä suorituskyvyn heikkenemisenä.

Tyypillisiä alatoimintoja ovat endokriinisten, neurokognitiivisten ja sydämen tai munuaisten kaltaisten elinten toiminnan heikkeneminen. Syiksi mainitaan sekä synnynnäiset (joiden vastuulla on kehityksen aikaiset rakenteelliset viat tai säätelyn puutteet) että hankitut syyt (tulehdukset, infektio, autoimmuunisairaudet, ikääntyminen ja krooniset sairaudet). Alatoimintojen taustalla voi olla hormonaalinen vajaus, solujen määrä- ja toimintaepätasapaino sekä rakenteelliset vauriot.

Diagnosointi perustuu oireisiin ja elimen toiminnan mittauksiin. Oireet ovat usein nesäteiltyjä ja riippuvat siitä, mikä elimen toiminta on vaurioitunut. Tutkimuksiin kuuluvat laboratoriokokeet, kuvantamistutkimukset sekä kliininen arviointi. Diagnoosin varmistamista varten käytetään usein spesifisiä testejä, jotka mittaavat kyseisen elimen tuotantoa ja toimintakykyä.

Hoito räätälöidään yksilöllisesti syyn mukaan. Yleisimpiä hoitomuotoja ovat hormonaalinen korvaushoito tai muu lääkehoito, syyn mukaan suunnattu hoito sekä elämäntapamuutokset, kuten ruokavalio ja liikunta. Ennuste riippuu alatoiminnan syystä, osallistuvan elimen toiminnan palautumisesta sekä aikaisuudesta.

Esimerkit: kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi) on yleinen alatoiminta, jossa kilpirauhashormonituotanto on vähentynyt. Lisämunuaisten vajaatoiminta johtaa kortisoli- ja hormonitasojen vähenemiseen. Haiman insuliinin tuotannon alatoiminta vaikuttaa glukoosinsaantiin ja sokeritasapainoon. Termiä käytetään tutkittaessa monenlaisten elinten ja järjestelmien alentunutta toimintaa.