Adaptorproteiineja

Adaptorproteiineja ovat proteiineja, jotka toimivat linkkinä ja rakennuspalikoina solujen signaalointiketjuissa sekä proteiinien sisäisessä kuljetuksessa. Niiden päätehtävä on tunnistaa toisia proteiineja ja kokoaa ne yhteen monimutkaisiksi komplekseiksi siten, että signaalit voidaan siirtää, suuret rakenneosat järjestyä tarkoituksenmukaisesti tai proteiineja ohjataan oikeaan solupaikkaan.

Monet adaptorproteiinit toimivat ei-ensimmäisenä katalyyttisenä toimijana, vaan säätelevät ja kokoavat proteiinikomplekseja. Niillä on usein moduulirakenteita, jotka mahdollistavat useiden kumppanien samanaikaisen sitomisen. Tämä tekee niistä keskeisiä jaksoissa, joissa solunulkoiset tai sisäiset viestit muutetaan, vahvistetaan tai käännetään oikeaan suuntaan.

Esimerkkejä ovat clathrinin adaptoriproteiiniyhteisöt, kuten AP-1, AP-2, AP-3 ja AP-4, jotka tunnistavat kuljetusreittejä solun kalvon sisällä ja osallistuvat klatrin muodostukseen endosytoinnin ja proteiinitransportin säätelyyn. Toisaalta signaalin siirtämiseen liittyvät adaptorit, kuten Grb2 ja LAT, sekä 14-3-3-proteiinit, toimivat skaffoldoreina linkkien muodostamiseksi iongateista signaaliketjuihin ja prosessien säätelyyn kemiallisilla viesteillä.

Rakenne- ja säätelyominaisuuksiensa ansiosta adaptorproteiinit ovat keskeisiä sekä viestintä- että kuljetusreiteissä. Fosforylaatio, ubiikuitinointi ja vaihtoehtoinen silmukointi voivat muuttaa niiden sitoutumiskohteita ja aktiivisuutta. Vauriot adaptorproteiinien toiminnassa voivat aiheuttaa immuunijärjestelmän, hermoston kehityksen tai syövän kaltaisia sairauksia, minkä vuoksi niitä tutkitaan laajasti biologisessa toiminnassa ja sairausmekanismeissa. Tutkimuksessa käytetään immunopreesiptiota, massaspektrometriaa ja rakennetutkijatutkimuksia rakenteen ja vuorovaikutusten selvittämiseksi.