3Dskannausmenetelmät

3Dskannausmenetelmät eli kolmiulotteiset skannausmenetelmät ovat teknologioita, joilla kerätään tietoa fyysisen kohteen muodosta ja ulkonäöstä digitaalisen mallin luomiseksi. Nämä menetelmät voidaan jakaa karkeasti aktiivisiin ja passiivisiin kategorioihin riippuen siitä, käytetäänkö ulkoista valonlähdettä.

Yksi yleisimmistä aktiivisista menetelmistä on laserkeilaus, jossa laserpulssi lähetetään kohteeseen ja mitataan sen heijastumiseen kuluva aika. Tämä mahdollistaa tarkan etäisyystiedon keräämisen ja tiheän pistepilven muodostamisen. Toinen aktiivinen tekniikka on strukturoidun valon skannaus, jossa tunnettu valokuvio projisoidaan kohteeseen. Kuviossa tapahtuvien muodonmuutosten analysointi paljastaa kohteen pinnan muodon. Fotogrammetria, joka on usein luokiteltu passiiviseksi, hyödyntää useita valokuvia kohteesta eri kuvakulmista. Kuviin tallennettujen pisteiden sijainnin ja kolmiulotteisen rakenteen mallintaminen tapahtuu kehittyneiden algoritmien avulla.

Passiiviset menetelmät, kuten stereonäkö, perustuvat kahden tai useamman kameran kuviin samasta kohteesta. Kameroiden välinen ero ja kuvien piirteiden vastaavuus mahdollistavat syvyystiedon laskemisen. 3D-skannausmenetelmiä käytetään laajasti eri aloilla, kuten teollisuudessa valmistuksessa ja laadunvalvonnassa, arkkitehtuurissa rakennusten dokumentointiin, kulttuurihistorian säilyttämisessä museoesineiden digitoinnissa sekä lääketieteessä esimerkiksi proteesien suunnittelussa. Menetelmän valinta riippuu skannattavan kohteen koosta, halutusta tarkkuudesta, budjetista ja ympäristöolosuhteista.