32bittisiin

32bittisiin viitataan yleisesti järjestelmiin, joissa dataa ja muistiosoiteita käsitellään 32-bitin mittaisina. Tällöin sanan pituus, osoiteavaruus ja usein myös kokonaislukutyypit ovat 32-bittisiä, mikä vaikuttaa ohjelmoinnin, muistinhallinnan ja suorituskyvyn peruspiirteisiin.

Historia: 32-bittisyys yleistyi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla PC-piireissä. Intelin IA-32 -arkkitehtuuri (80386 ja sen seuraajat) määritti laajasti käytetyn 32-bittisen x86-perheen. Muita 32-bittisiä arkkitehtuureja ovat ARMv7-A/AArch32, MIPS-32 ja PowerPC 32-bit, joita käytettiin sulautetuissa laitteissa sekä työpöytä- ja palvelinjärjestelmissä. Osoiteavaruus oli tyypillisesti 4 gigatavua.

Tekniset ominaisuudet: 32-bittisessä ympäristössä osoiteavaruus on 2^32 osoitetta (noin 4 GB). Rekisterit, dataväylät ja sanan pituus ovat 32 bittiä. Ohjelmointi käyttää usein 32-bitin kokoisia kokonaislukutyyppejä; tarkka koko riippuu ohjelmointikielestä ja alustasta (esim. Windows- versus Linux-ympäristöt). Endianness voi olla little- tai big-endian riippuen suorittajasta. Käskyset ja muistinhallinta eroavat arkkitehtuurikohtaisesti.

Nykytilanne: 64-bittiset järjestelmät ovat hallitsevia sekä henkilökohtaisissa tietokoneissa että palvelimissa, mikä laajentaa osoiteavaruutta ja parantaa suorituskykyä suurille datamäärille. 32-bittisillä ratkaisuilla kuitenkin on vielä merkittävä rooli sulautetuissa ja kevyissä järjestelmissä sekä vanhojen ohjelmistojen yhteensopivuuden vuoksi. Kehitystyössä huomioidaan 4 GB rajan ja mahdollisten RAM-ohjainten rajoitukset.